maanantai 9. marraskuuta 2015

Pikkujärvellä

8.11 Lähdin järvelle missä kävin ensimmäistä kertaa aikaisemmin viikolla, silloin saldona oli 19kpl haukia, joten ihan lupaavalta vaikutti! Renkaan työnsin vesille kymmenen jälkeen. Aloin heittämään matalaa 0.5-1m vettä. Heti aloitus kulmassa joku parempi kelpuuttaa perhon mutta irtoaa parin pyristyksen jälkeen. Jatkan reunan heittämistä ja saan muutamia pienempiä kaloja sieltä täältä. Saavun erääseen pieneen lahdukkaan missä viimereissullakin oli tapahtumia. Muutaman heiton jälkeen 2-3kg jedda kelpuuttaa pinkkivalkoisen slinkyn. Hetkeä myöhemmin hieman sivummalta saan varovaisen tärpin ja vastarin jälkeen kala tulee mesomaan pintaan ja irtoaa, prkl oli vähän parempi.. Ehkä 5-6kg kala. Paikkoheittoa kehiin ja silloin rouhaisee kunnolla, kala lähtee vauhdilla viistämään sivulle ja ampaisee kertaheitolla pitkän spurtin ulapalle, nyt vois olla suurhauki! Voimaa piisaa ja kala pyörittää rengasta, pariin otteesee kala ui jostain vedenalaisten puiden/risujen seasta joten jänniä tilanteita oli kun yritinin pujotella siimoja oksien seasta. Onneksi kala pysyy kiinni. Lopulta saan kalan liplockiin ja siitä pussiin, on se varmaan kasin kala. Potkin rannalle punnitushommiin. Hieman yllätyksenä vaaka pysähtyykin parempiin lukemiin ja kalalle kertyy painoa 9.4kg ja pituutta 104cm. Tukeva järvihauki! Parit fotot itselaukaisimella ja kala takaisin omaan elementtiinsä.




Tämän jälkeen heitänkin pitkään tapahtumitta. Viimereissuilla kaloja tarjonneet paikat olivat nyt ihan kuolleita.. Muutamia kaloja saan sieltä täältä. Kokeilen myös järven keskiosia ja sieltä saan useita varovaisia tärppejä kumeihin. Loppu hetken meneekin hyvin vähillä tapahtumilla. 5 tunnin reissun saldoksi jäi 8kpl haukia joista suurin osa on 1-2kg väliin, joten selkeästi pienempää kalaa kuin viimeksi. Yksi iso pelastaa kuitenkin aika paljon!

-Handyy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti