perjantai 22. toukokuuta 2015

Järvikalastusta

Muutama haukireissu järvelle taas takana ja on aika laittaa vähän rapsaa. :)

Perjantaina 15.5. lähdin muutaman tunnin iltapistolle järvelle. Pläkäkelissä aloittelin kalastusta alkuillasta viiden kieppeillä. Todella hiljaista piteli ekat pari tuntia, ekasta mestasta yksi puikkari perholla ja kulman takaa kumiin toinen + muutama tärppi. Tarkasti hieroin tuttuja paikkoja läpi mutta solmu ei vain auennut. Kuoleman hiljaista.
Aika alkoi jo käydä vähiin ja mietin vielä viime hetken paikan vaihtoa vastarannalle. Lähdinkin jo soutamaan kovaa kyytiä vastarantaa kohti kunnes sain yhtäkkiä hyvältä tuntuvan idean ja käänsinkin keulan toisen suuntaan. Päätin heittää illan viimeiset hetket reunaa josta edellisiltana napsahti tuo 113 cm hauki.

Ensimmäinen ankkuripaikka oli pitkään hiljainen kunnes Foxin kumiin vihdoin napsahti puikkari. Lisätapahtumia ei tullut ja päätin vielä spinnerillä varmistaa. Luottopeli siiman päähän, eli firetiger-värinen 42 g SG Da Bush, pitkä heitto kortteikkoon ja kala kiinni! Puikkari käy veneessä irroitettavana. Uusi heitto samaan kohtaan ja taas terävä tärppi! Pikkaisen edellistä isompi, vajaa kakkonen, käy veneessä pyörähtämässä. Sitten tämäkin ankkuripaikkaa hiljenee lopullisesti ja siirryn hiukan eteenpäin.

Seuraava ankkuripaikka tarjoilee perhoon yhden kovan tärpin mutten saa kalaa tartutettua. Muita tapahtumia ei enää kuulu ja aurinkokin alkaa pikkuhiljaa lähestymään metsän rajaa. Kohta alkaa olla päivä paketissa. Kevyt tuulenvire käy sopivasti kaislan myötäisesti joten nappaan ankkurin ylös ja annan veneen liukua tuulen mukana samalla spinneriä kaislikkoon tykitellen. Vähän matkaa mennään ilman tärppejä kunnes saavun edellisillan hotspotille. Pitkä heitto kaislan sekaan, spinneri on juuri tulossa kaislasta ulos kun se tuntuu jäävän johonkin kiinni. Sekunnin murto-osan verran mielessä on kaislatärppi, mutta tämä potkii. Nyt on kaikesta päätellen kunnon kala! Muutama raskas päänheilautus ja kala lähtee syöksymään pohjia pitkin. Sitten kala pintautuu, ravistaa muutaman kerran ja irtoaa jättäen muhkeat pyörteet pintaan. Huhhuh, se oli hyvä kala! Ihan satavarmasti yli metrin, mutta kuinka paljon yli, sitä en osaa sanoa....

En jää murehtimaan tuota vaan laitan spinnerin uudelleen liikkeelle. Ensin pari tyhjää heittoa, sitten raivokas tärppi keskeltä tiheää kaislikkoa! Ihan hyvältä tuntuu, ei kuitenkaan niin isolta kuin edellinen. Kala myllää hetken todella rajusti kaislan seassa ja antautuu sitten haaviin. Silmäpuntari tuntuu kovin epävarmalta joten otan kalasta tarkat mitat. 5,8 kg/99 cm, ihan nätti kala.




Vielä hetki tyhjän heittoa ja poistun tyytyväisenä rantaan. Vaikean illan saldoksi jää kuusi kalaa ylös asti.

Lauantaina 16.5. on vuorossa reissu toiselle järvelle Handyyn kanssa. Vähän ennen kymmentä treffit ABC:n parkkipaikalla ja eikun menoksi. Juttua lentää autossa tuttuun tyyliin ja matka menee nopeasti. Kohta ollaankin jo rannassa, kamojen raahaus veneelle ja sitten vesille.

Aloitellaan matalasta lahdesta spinneriä vitaikkoon heitellen. Ei kuulu kaloja, ensimmäisen tunnin jälkeen on munat vielä tukevasti padassa. Suuntaamme astetta syvempään veteen vitaikon reunamille ja kohta Handyyn heittämää kumia tavoitellaan puikkarin toimesta. Ei tartu eivätkä useat paikkoheitotkaan tuota tulosta. Nollilla siis mennään edelleen.
Suunnataan pikkaisen lähemmäs rantaa. Tältä alueelta on Handyyn mukaan viime reissuilla kaloja löytynyt, isojakin. Mm. Handyyn edellisreissun 105 cm. Kalaa on siis varmasti alueella, se pitää vain saada ottamaan. Helpommin sanottu kuin tehty...

Seuraavassakin ankkuripaikassakin olemme heittäneet jo hyvän tovin kunnes Handyyn uittamaan kumiin polkaisee. Vapa on komealla mutkalla ja kaikesta näkee että nyt ei ole ihan pieni kala siiman päässä. Muutama pitkä potku, kala pyörähtää pinnassa ja irtoaa. Voimasanat lentää hetken aikaa, siinä oli kunnon kala tarjolla. Pahalta tuntuu mutta nämä vain kuuluu tähän lajiin. Ei siis lannistuta vaan jatketaan heittämistä kovalla uskolla.

Onkohan jo peräti seuraava ankkuripaikka kun minullekin tarjotaan isoa. Kova tärppi spinneriin ja vastarissa vapa pysähtyy kuin seinään. Muutama todella kiva potku, hyvät pyörteet pintaan ja kala irti. Ei ollut pieni tämäkään.... Tuo ankkuripaikka antaa värin vaihdon jälkeen vielä puikkarin veneeseen mutta se ei tässä vaiheessa juuri lohduta, jostain syystä. :)

Pari ankkuripaikkaa heitämme vielä ilman mainittavia tapahtumia, sitten on siirtymän vuoro. Otamme seuraavaksi kohteeksi lahden joka antoi hyviä merkkejä jo viime syksynä ja on kuulemma tänä keväänä myös toiminut. Matkalla teemme pienen lenkin uistellen ja soutamalla tarjottuihin 17 cm Westin Jätteihin löytyykin heti kiinnostusta ja muutama puikkari käy irroitettavana.
Hetken uistelun jälkeen suuntaamme takaisin heittohommiin. Eka ankkuripaikka keskemmälle lahtea on vielä ihan hiljainen. Seuraava ankkurointi vähän rannemmas vitaikon sekaan ja johan alkaa tapahtua. Handyy napsii spinnerillä heti pari 2-3 kg kalaa. Omaakin spinneriä käy joku repäisemässä mutta ei jää kiinni. Uistimen vaihto ja räikeämpää väriä kehiin. Firetig-värinen Da Bush kelpaakin heti ekalla heitolla ja parin kilon kala käy irroituksessa.


Heitämme lahtea vielä muutaman ankkuripaikan verran ja saamme tapahtumia sieltä täältä. Veneessä käy muutamia 1-3,5 kg kaloja joille kelpaa niin kumit kuin spinneritkin. Yhteistä ottipeleillä on räikeä väritys, etenkin firetiger on kalojen mieleen. Kerran tarjotaan myös aika varmasti isoa kalaa. Handyyn spinneriä käy joku rykäisemässä jäätävällä voimalla ja miehen ilme on näkemisen arvoinen. :D Valitettavasti tätäkään kalaa ei päästy veneessä näkemään.

Evästaukoa rannalla ja taas jatkuu. Ilta alkaa pikkuhiljaa painaa päälle ja päätämme vielä uistella hetken. Uistellen kaloja napsuukin tuttuun tahtiin, eli suht tasaisesti sieltä täältä. Kokokin on tuttua tämän järven uistelukalaa kilon molemmin puolin. Pari rajumpaa tärppiä on mutta nämä(kään) eivät tartu.
Päivä alkaa jo olla pikkuhiljaa paketissa kun saavumme erään saaren taakse. Vitaikon reunalta ottaa 17 cm Jätteen päivän parhaaksi jäänyt paksuselkäinen 85 cm hauki. Heittelemme noilla kohdilla vielä hetken ja saan kumiin yhden hyvän tuntuisen tärpin mutta eipä tietenkään tartu. Paikkoheittokaan ei tuo tulosta.

Kahdeksan jälkeen suuntaamme rantaan. Yhdeksän tunnin sessio antoi loppujen lopuksi 16 haukea ylös asti ja jonkin verran tapahtumia päälle. Mahdollisuuksia oli taas vaikka mihin, jos... Kaikesta huolimatta kuitenkin mukava päivä järvellä, kiitokset Handyylle reissusta! :)

Sunnuntaina 17.5. oli suuntana taas tuttu järvi. Tällä kertaa mukaan lähti Facebookin Hauenkalastajat-ryhmästä tuttu kaveri. Puolen päivän jälkeen päästiin vesille. Keli oli oikein mukava ainakin viihtymisen kannalta, puolipilvinen ja lämmin keli sekä kevyt tuulenvire.

Matkalla pelipaikoille uisteltiin hetki parilla vavalla ilman tärppejä.
Sitten vene ankkuriin tuulen alle luottopaikkaan ja heti ekasta ankkuripaikasta nopeaan tahtiin pari kalaa ylös. Firetiger-väriseen Da Bushiin ottivat, jälleen kerran. Seuraava ankkuripaikka on hetken hiljainen kunnes kaveri saa tärpin spinneriin. Vaihdan uistinta ja uimaan pääsee PuMu-värinen Haukihenkari Jr. Kaverin valmistama spinneri joka on osoittautunut kovaksi peliksi. Kohta saan siihen epävarman tärpin ja olen juuri sanomassa kaverille että nyt taisi olla kala. Samalla spinneri jo tulee veneen viereen ja olen juuri nostamassa sitä ylös kun kala ottaa. Metrin verran siimaa pihalla, aika kivalta tuntuu kun useamman kilon kala lataa kiinni! Hetki mylläystä veneen vierellä ja kala haaviin. Tarkempia mittoja ei tule otettua, ihan mukava 4-5 kg kala joka tapauksessa.


Tästä eteenpäin meininki jatkuu hetken aikaa ihan hyvänä, tapahtumia tulee tasaiseen tahtiin. Ei ihan jäätävää lyöntiä mutta lähes jokaisesta ankkuripaikasta kuitenkin joku tapahtuma. Kalan koko on lähinnä tuttua puikkariosastoa. Yksi tärppi jää vähän kummittelemaan, pitkään heittoon joku ehkä vähän raskaamman tuntuinen käy maistelemassa 30 cm Eeliä jäämättä kiinni.

Pari tuntia kestää tuota vähän aktiivisempaa meininkiä ja veneessä ehtii käymään 12 haukea. Sitten kuin taikaiskusta kala lyö suun kiinni ja tapahtumat loppuvat siihen. Jälleen kerran nähdään että osaa se haukikin olla vaikea kala. ;) Mukava kuitenkin on järvellä olla hyvässä seurassa kun kelikin on kohdillaan.

Siirtymä paikalle jolle olin ladannut kovia odotuksia mutta ei aukea homman juoni täälläkään, pari yksittäistä tärppiä. Lopettaminen alkaa olla jo mielessä kun kaverin spinneriin nasauttaa ihan veneen vierestä lyhyellä siimalla selkeästi puikkaria isompi kala. Näyttävä tärppi ja pinta kuohuu! Kala haaviin ja parin kuvan kautta takaisin uimaan. Nätti n. 4 kg kala, pelastaa vaikeaa päivää!



Heitetään vielä hetki tätä paikkaa tapahtumitta ja päätämme lähteä pikkuhiljaa kohti rantaa. Matkalla käymme vielä heittämässä tyhjää yhdessä spotissa, sitten on päivä pulkassa. 13 kalaa jäi vaikean päivän saldoksi. Kiitokset kaverille seurasta, otetaan joku kerta uusiksi! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti