tiistai 11. heinäkuuta 2017

Vertsuilua

Viimeisestä vertsureissusta on vierähtänyt vähän turhankin pitkä aika. Uusi kaikukin tullut hommattua joten jonkun moiset poltteet oli päästä vesille. Yhtenä iltana oli tarkoitus mennä säätämään luotainta kohilleen seuraavan päivän reissua varten.

Fiilikset ei ollut kovin korkeella kun tuuppasin kevyttä soutuvenettä vaahtopäiden sekaan, pakko silti mennä testaan! Hetken säädän asetuksia suurinpiirtein kohdilleen ja pääsen luotailemaan. Melko nopeasti löydän kaiun ja jotenkin onnistun ajamaan ja pitämään veneen kalan päällä järkevästi. Tiputan jigin alas ja kala reagoi välittömästi jyrkällä nousulla, pam! Tiukka vastari ja selkeästi iso kuha alkaa junnaamaan alaspäin! Melko nopeasti alkaa selvetä, että nyt saatetaan painia uuden kuhaenkan kanssa, sen verta vahvat otteet on kalalla. Kohta saan kalan pintaan ja haavi heilahtaa, jes! Törkeen paksu kuha lepää haavissa. Pikaiset pönöt ja 7,8kg/86cm kuha sukeltaa syvyyksiin. Vielä hetken luotailen ja löydänkin muutaman kalan mutta näitä en saa ottamaan jigeihin. Tähän on hyvä lopettaa onnistunut pikapisto !



Seuraavana päivänä aikaa on paremmin ja päätän lähteä uudelle paikalle. Melko nopeasti löytyy ensimmäiset kaiut ja niistä käy ylhäällä useampi hauki, parhaana n.6kg kala. Räväkkä startti! Matka jatkuu ja kohta löytyy myös kuhamaisia kaikuja. Näitä härnäilen pitkään kunnes saan yhden ottamaan, kala kelpuuttaa westinin twinteezin pitkän jigirallin jälkeen. Hyvien vääntöjen jälkeen haavissa lepäilee nätti kuha. Pikaisten pönöjen ja mittojen ottamisen jälkeen 5,5kg/80cm kuha sukeltaa takaisin elementtiinsä. Muutamat viestit kavereille ja kohta näen äskeisen kalan kelluvan pinnalla.. Yritän vielä elvyytellä kalaa ja pari kertaakin se sukeltaa alas, mutta aina se nousee takaisin pinnalle. Ei voi mitään, täytyy kopata kyytiin.. Vähän meinaa latistaa, mutta nämä kuuluu lajiin...! Kyseinen kala oleili 7m svyydessä.


Matka jatkuu ja löydän useita kaikuja. Kolme niistä saan ottamaan jigeihin mutta vain yhden niistä saan tartutettua. Pirteä kuha riehuu vielä haavissakin ja repii siihen ison reijän.. Irrottelen koukut ja kalahan lähtee heti siitä reijästä :D Kala oli arviolta 75cm/4kg.  Jonkin sortin syöntiä tuntuu kuhilla olevan sillä saan hyviä kaikutapahtumia. Vaihdan hieman aluetta ja nopeasti löydän kaloja. Ensin saan yhden pintakalan ottamaan, tältä löytyy pituutta 70cm ja se on arviolta kolmen kilon. Muutama pummi kaiku väliin ja kohta viiden metrin syvyyteen piirtyy paksu kaiku. Vene parkkiin ja jigiä alas. Kaiku elää heti ja se lähtee nousuun, hetken seurailun päätteeksi jigiin runtanaan ihan jäätävällä voimalla! Tärpin voimasta vapakin iskeytyy sen verran kovaa veneen laitaan että hetken jo luulin että poikki meni, ei onneksi! Tärppiä seuraa raju vastari vastapalloon ja kalahan ei tästä tykkää vaan junnaa hyvin kuhamaisesti kohti pohjia, nyt on sit iso! Kala pistää kunnon matsin pystyyn, olen taas melko varma siitä että kuhaennätykseen olisi tulossa parannusta. Lopulta pääsen kauhomaan ison kuhan haavin pohjalle, se on siinä!  Kuha ennätys kirjataan taas uusiksi, 8,4kg/91cm lukemiin :) Kameraan en saanut valotuksia millään kohille ja kiire oli saada kala takaisin, joten kalasta ei ihan parhaita kuvia saanut. Eipä se oikeastaan haitannutkaan!








Nyt alkaa olla takki tyhjä ja lähden ajelemaan rantaan. Matkalla näytölle piirtyy vielä nätti kaiku ja pakkohan sekin on vielä kokeilla. 101cm hauki runttaa heti jigiin, Eiköhän tämä ollut tässä!


Onnistuneen päivän saldoksi jää 4 kuhaa ja 6 karkeaa haukea.
















Taas aukeaa sauma iltapistolle ja nyt suuntaan ensimmäisen illan paikalle. Saan nopeasti siiman päähän eloa ja käytän näytillä pari pikkunättiä kuhaa joista parempi on 74cm pitkä. Tämän kalan kanssa käy varsin kivasti sillä vastarissa säleet lentää.. Keppi antautuu neljään osaan, olipas mielenkiintoista veivata vavan tyngällä kuha haaviin :D

Pari seuraavaa kaikua ei osoita mielenkiintoa jigeihin. Kolmas kala sitten vihdoin tekee jotain, todella pitkän härnäyksen jälkeen kaiku välähtää ja sukeltaa alaspäin. Kala kuitenkin vaihtaa mieltä ja lähteekin vielä nousuun ja koppaa jigiin kiinni! Taas pääsen painimaan pirteän kuhan kanssa. Kohta irrotelenkin kuhan suusta koukkuja, kuva kalasta ja se lähtee takaisin. Tämä 5,9kg/82cm kuha kelpuuttin 7 tuumaisen lunkkerin.



Myöhemmin löydän pieneltä alueelta hyvin kaikuja, ne eivät vain kovin suuria ole mutta selkeästi aktiivisella päällä. Nopeasti käytän pari 60-70cm kuhaa näytillä ja vaihdan aluetta sillä isompia ei seassa näy. Iltaa kohden kaiut tuntuu katoavan, mutta yhden vielä löydän reissun loppumetreillä, tämä kala niittaa laakista kumiin. Tällä kalalla on mittaa 74cm ja punnitsen sen ihan mielenkiinnosta, se painaa 4,1kg. Tähän on hyvä lopettaa tältä erää :).




Sitten onkin vuorossa The reissu. Suuntaan taas töiden jälkeen järvelle ja aikaa ei muutamaa tuntia enempää ole. Ilta saa rajun startin kun valehtelematta minuutin luotaamisen jälkeen veneessä käy näytillä 99cm hauki :) Kuhat tuntuvat todella säikyiltä ja nirsoilta. Kaiun näytöllä ei paljoa muuta tunnu näkyvän kun jigiltä pois sukeltavia kaloja.. Mielessä käy jo mahdollinen mp reissu kuhien osalta. Mutta niin vaan kaikki voi muuttua hyvinkin nopeasti...


Ensin näytillä käy 75cm kuha, hetki hiljaista ja löydän nätin kaiun kasin syvyydestä. Hetken härnäilen kalaa ja lopulta saan siihen eloa westinin twinteezillä. Kaiku välkkyy hetken jonka jälkeen se sukeltaa alas, se kuitenkin koukkaa takaisin ylös ja leipoo jigiin! Runttaan tärppiin kovan vastarin ja tunnen ettei kala liiku mihinkään ja kohta se painaa suoraan pohjaan! Kalaa ei kyllä pysty yhtään käskyttämään se menee miten tykkää, nyt alkaa kädet tärisemään sillä kalalla on hyvin päättäväiset otteet ja taas mielessä kutittelee uusi kuha ennätys. Hyvien vääntöjen päätteksi iso kuha lepää haavissa, taitaa siinä ääneenkin päästä "se on kymppi". Ihan niin suuri se ei kuitenkaan ole, mutta kala painaa 9,6kg kunnioitettavaan 94cm varteen :) ! Kyllä nyt menee kaikki nappiin!



Pieni tauko rannalla ja takaisin. Tästä alkaakin sellainen show mitä ei ihan heti unohda. Saan heti kaiun alle ja se leipoo välittömästi jigiin kiinni ja näytillä käy 74cm kuha. Seuraava kaiku on kohta alla ja tämäkin niittaa kiinni sen enempää kyselemättä ja näytillä käy 81cm kuha! Huh huh.. Seuraava kaiku alle ja taas niitataan välittömästi! Nyt näytillä käy 86cm kuha ja punnitsen sen 6,5kg painoiseksi. Tämä kaikki tapahtui ihan muutamassa minuutissa, nyt ryöpyttää ja lujaa!

74cm
81cm

86cm/6,5kg
Tämä jälkeen hieman hiljenee ja en saa kaloja ottamaan. Hieman myöhemmin kuitenkin saan vielä yhden kalan kelpuuttamaan jigin. Pitkään ongin kyseistä kalaa ja värirallin jälkeen sillä menee hermo ja se runttaa kiinni! Tajuttoman vahva kala pistää päivän parhaat matsin pystyyn ja nyt on jo mielessä että kymppi saattaa olla tuloillaan. Kala juroo pitkään syvällä enkä meinaa saada sitä pintaa kohden. Lopulta se kuitenkin antautuu ja saan sen haaviin. Ei ihan sitä kaliiberia mitä kuvittelin sen olevan mutta nyt on todella hienon mallinen kuha! Selkä on todella korkea ja paksu. Tämä kuha on vain 87cm pitkä, mutta se painaa 8,2kg ! Todella hieno ja hyväkuntoinen kala!




Hetken vielä yritän, mutta syöntipurske tuntuu olevan ohitse. Isken kamat kasaan pieni virne naamalla, olihan reissu! Pitkään olen haaveillut siitä että osuisin isojen kuhien kunnon syönti hetkeen, nyt se sitten vihdoin osui kohdalleen!


Yhtenä päivänä kävimme vielä kaverin kanssa järvellä uhmaamassa kovaa tuulta ja lainetta. Reissu tarjosi kaikin puolin haastavaa kalastusta ja onnistuimme saamaan näytille yhden järkevän kokoisen kuhan ja se oli arviolta +4kg painoinen. Perttu kirjoittelee jossain kohtia reissusta enemmän blogiinsa.



-Hannu


3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Ompa Team Hazardi onnistunut aivan uskomattomalla tavalla täsmävertsuilussa!! Tuommoisen taitotason saavuttaminen vaatii varmaan paljonn tunteja vesillä ja kaiun tulkinnan opettelua.
    Isot aploodit täältä! Nyt ainakin tietää mistä uneksia :-)
    t. Epe

    VastaaPoista
  3. Millä luotaimella luotaat nykyään?

    VastaaPoista