perjantai 24. tammikuuta 2014

Pilkkikausi avattu toistamiseen

Nyt on päässyt taas pitkästä aikaa jäille, neljä reissua olen tehnyt viikon sisään. Joulun jälkeen pilkkikausi meni hetkeksi tauolle kun jäät suli kokonaan pois. Nyt jäätä on kovien pakkasten ansiosta taas mukavasti eikä jäällä ole lunta juuri ollenkaan joten kulkeminen on helppoa. Kelitkin on suosineet joten mukavaa on ollut jäillä vaikkei saaliilla olekaan juhlittu.

Sunnuntaina 19.1. järvellä

Käytiin parin kaverin kanssa järvellä tasuroimassa. Heti ekasta paikasta saatiin silppuahvenia ja muutama 150-200 grammainen. Kaiku piirteli välillä sen verran paksua viivaa että paikalla pyöri varmasti isompaakin ahventa. Tasurista niitä ei saanut kuitenkaan tarpeeksi kiinnostumaan, nousivat kyllä katsomaan mutta ei ottaneet vaikka mitä taikoja teki. Silppukin otti aika varovasti joten lähdettiin seuraavalle paikalle.

Seuraavalla mestalla oli silppuahven hyvällä otilla ja tasuriin napsui koko ajan pientä ahventa. Kaverilla oli pari parempaa tärppiä joten alueella pyöri isompaakin ahventa mutta jäälle ei saatu yhtäkään. Hetken aikaa kiskottiin silppua ja jatkettiin matkaa.

Hetken kiertelyn jälkeen päätettiin mennä kokeilemaan hyvännäköiselle railolle. Railolta löytyi kalaa 5-6 m vedestä jokaisesta vesikerroksesta. Tuntui että railolla meni parvi edestakaisin, välillä kaiku piirsi kalaa ihan tolkuttomasti ja silloin saattoi jonkun ahvenen saadakin, sitten yhtäkkiä kaikki katosi johonkin ja kohta oli taas kalaa alla. Isompia ei siitäkään onnistuttu saamaan, kaverilla kuitenkin yksi arviolta puolen kilon ahven oli kiinni ja parempia tärppejä saatiin useita. Auringonlaskuun asti kytättiin mutta silppua kummempaa ei saatu.
Ihan kiva päivä jäällä vaikka isommat ahvenet jäikin puuttumaan. Keli ainakin oli nätti kuten kuvasta näkyy. :)



Maanantaina 20.1. Kabanossin kanssa merellä

Käytiin Kabanossin kanssa jäillä, kauden ensimmäinen reissu tutuille Saaristomeren paikoille.
Syönti oli ihan onnetonta, pari ensimmäistä tuntia meni oikeastaan ilman minkäänlaisia tapahtumia. Yhdellä reiällä kun olin puhelimessa kävi joku tömäyttämässä tasuria vähän raskaammin, ehkä kuha? 
Yhden jälkeen iltapäivällä kokeilin yhdeltä todella pienimuotoiselta patilta ja siitä sain yhdestä reiästä kymmenkunta ahventa ja ympäristösta muutaman lisää. Kabanossi turhautui huonoon syöntiin ja lähti tässä vaiheessa pois, itse lähdin etsimään kalaa muualta.

Perusahvenia ruskealla Rapalalla

Yhden reiän vielä löysin missä ahvenet ottivat vähän innokkaammin tasuriin, 7 cm Karismaxilla sain siitä kymmenkunta 100-200 g perusahventa. Sen jälkeen vielä yksittäisiä ahvenia sieltä täältä, suurimpana 290 g joka jäi samalla reissun suurimmaksi. Yhteensä sain ahvenia vähän vajaa 50 kpl, suurin osa 100-150 grammaisia.

Reissun suurin


Iltahämärässä kokeiltiin jäälle tulleen kaverin kanssa hetki kuhan pilkintää. Itse sain yhden kuhan ja kaveri kolme, kaikki tosin alamittaisia. Pari parempaa tärppiä oli joten mittakalojakin saattoi olla tarjolla. Joku ilta täytyy kokeilla tuota kuhan pilkintää uudelleen ja ottaa kaiku mukaan, vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta touhulta!

Tiistaina 21.1. meriahventa etsimässä

Heitettiin parin kaverin kanssa koko päivän reissu uusille paikoille Saaristomerelle. Heti ekoista rei'istä saatiin muutamia ahvenia. Ajattelin että alkoipa hyvin, mutta niinhän siinä kävi että sen jälkeen homma menikin tosi vaikeaksi. Ihan yksittäisi ahvenia tuli joten lähdin etsimään kalaa muualta. Yhdeltä reunalta löytyi sitten ahvenia mutta olivat kovin yksittäisiä nekin ja huonolla otilla, parhaista rei'istä taisin saada 5-6 ahventa. Kaiku kyllä piirsi kalaa hyvin ja nousivat tasuriakin katsomaan mutta eivät millään ottaneet. Uskon että kalaa voisi tulla nyt hyvinkin kun sattuisi oikeana päivänä jäälle, tavaraa nimittäin oli paikoilla reilusti.

Oma saldo päivän jälkeen oli kolmisenkymmentä 50-300 g ahventa ja pari puikkarihaukea. Päivän kokonaissaalis kolmeen mieheen +100 ahventa, joista filekaloja ehkä viitisentoista. Suurimmat 300 g kieppeillä. Monenlaista tasuria käytin vedessä ja kaikki toimi yhtä huonosti. :) Toinen kavereista kokeili morriakin ja sai sillä selvästi paremmin kalaa kuin tasurilla.

Karismax kelpasi


Torstaina 23.1. pikapisto Saaristomerelle

Kävin yksin pyörähtämässä Saaristomerellä ihan lähipaikoilla. Jäällä olin klo 14.00-16.00 eli ihan lyhyt reissu.
Tärppejä tuli melkein joka reiältä mutta syönti oli ihan olematonta. Tasuria tökittiin varovasti ja jokaisen kalan sai härnätä erikseen ottamaan. Ahventa tuntui olevan vähän joka syvyydessä, 2,5-6 metrissä. Salmen keskellä on pieni vähän ympäristöä matalampi kohta jossa vettä vajaa 5 m, siitä sain reissun suurimmat ahvenet 200-250 g. Siinä oli reilumminkin vähän parempaa ahventa paikalla mutta syönti loppui nopeasti jos ei saanut kaloja tarttumaan. Tuo paikka täytyy käydä joku päivä kopaisemassa uudelleen jos vaikka sattuisi kala syönnilleen.
Parin tunnin pikapiston saldona reilu 30 ahventa 50-250 g, ihan kohtuullinen tulos kuitenkin vaikka syönti oli mitä oli. Parhaiten puri 6 cm ruskeaan Karismaxiin ja erään pienvalmistajan (kalamies.comissa nimim. Päevää) kupariselkäiseen ja oranssimahaiseen tasuriin.

Päevään tasuri on kelvannut

Tämmöistä tällä kertaa, viikonloppuna taas uutta yritystä!

-Suurkalastaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti