keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

10.6. Hyvät tuurit jatkuu!

Aamusta oli saumaa lähteä vesille parin välipäivän jälkeen joten eikun järvelle! Keli vaikutti ihan hyvältä, pilvikeliä ja vähän tuulta. Tuulen suunta oli nyt kääntynyt pohjoiseen joten edellisreissujen ottipaikat olisi nyt tyynessä joten lähdin hakemaan kalaa eri paikoilta tuulen alta.

Alkuun oli tosi hiljaista, parin tunnin kalastuksen jälkeen oli veneessä käynyt vain pari puikkaria.
3,7 kg
Sitten yhdestä ankkuripaikasta valkoiseen Da Bushiin iski vähän paremman tuntuinen, ja kohta oli haavissa 3,7 kg hauki. Ei mikään jätti mutta mukava järvihauki. :)

Pari ankkuripaikkaa tyhjää ja sitten alkoi taas tapahtua. Ensin keskeltä kortteikkoa todella kova tärppi Pikeboyn tekemään spinneriin. Paikkoheitto ei tuottanut tulosta joten ajattelin jo että kala ei iskekään. Uusi heitto pari metriä sivuun ja sitten polkaistiin huolella! Komea tärppi keskeltä kortteikkoa, niin että näkyi ja kuului! Pienet väännöt ja kohta oli haavissa hienokuvioinen 4,6 kg hauki.

4,6 kg
Tuon jälkeen syönti pikkuisen virkosi ja kaloja alkoi napsahtelemaan tasaiseen tahtiin. Tuplatkin taisi jossain välissä tulla eli hauki kahdella peräkkäisellä heitolla. Räikeän väriset spinnerit keräsivät selkeästi parhaiten tapahtumia ja myös Minnareilla tuli kaloja. Perhoakin heitin melkein jokaisessa ankkuripaikassa mutta en vain saanut kaloja ottamaan perhoon. Slinkyyn yksi tärppi ja kerran puikkari tavoitteli popperia, ei muuta.

Puolen päivän jälkeen olin ehtinyt lahden pohjukkaan johon tuuli osui mukavasti. Aika vähän olen tuolla päin järveä heittänyt enkä ole koskaan saanut sieltä mitään kontaktia isompaan kalaan. Meinasin jo lähteä kun alkoi aika olla vähissä mutta päätin vielä heittää yhden ankkuripaikan. Ja hyvä niin!



Vene ankkuriin ja ekalla heitolla lähdettiin Minnaria viemään! Siimaa oli pihalla muutama metri kun metrihauki iski kiinni, melko mukava näky. :D Pienet väännöt ja kala haaviin. Pitkä ja laiha kala, 104 cm mittaa ja painoa 5,9 kg. Taas nähdään kuinka tuo hauen paino voi vaihdella, tuokin kala hätyyttelisi hyväkuntoisena kerhorajaa mutta nyt jäätiin alle kuuden kilon. Kala oli satuttanut pyrstön vartensa jossain, näinköhän se on vaikuttanut asiaan? Kala pääsi kuvien jälkeen tietenkin takaisin järveen kasvamaan.

104 cm/5,9 kg
Tuon jälkeen heitin vielä muutaman heiton, yksi puikkari kävi laidalla irrotettavana ja pari muuta tärppiä oli. Sitten oli pakko lopettaa, harmittavasti kesken syönnin. Hieno reissu jälleen, kolmas reissu putkeen tuolle järvelle kun menee metri rikki. Harvinaista herkkua... Kappaleita myös ihan sopivasti, 30 haukea kävi reissun aikana irrotettavana.

-Suurkalastaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti