perjantai 23. toukokuuta 2014

21.5. Pitkästä aikaa renkailemassa!

Lähdettiin kaverin kanssa nopealle kolmen tunnin iltapistolle, tällä kertaa kelluntarenkailla.
Itse otin perhovälineiden sijasta mukaan spinnerbaitit ja rasiallisen kumeja, niillä kun on vähän perhoja helpompi kalastaa kaislan sisältä mistä kaloja on nyt viime aikoina tullut.
Kaveri päätti kokeilla perhoa mutta otti varmuuden vuoksi myös spinnerit mukaan.

Aloin saamaan spinnereihin tapahtumia tasaiseen tahtiin ja pian kaverikin lopetti perhonheiton tuloksettomana ja alkoi hänkin tykittää spinnerbaittia tynkäkaislaan.
Tapahtumia tuli koko illan tasaiseen tahtiin siihen saakka kunnes aurinko laski puiden taakse, sitten meni otti ihan lukkoon ja iltahämärän sai heittää ihan tyhjää.
Minulle 7 kalaa renkaaseen asti ja kaverille 9, lisäksi molemmilla reilusti tapahtumia kaupan päälle. Isoista ei havaintoja, suurimmat kolmosen luokkaa. Lämmennyt vesi oli tehnyt tehtävänsä, kalat oli selkeästi tankkauspuuhissa ja todella virkeitä siiman päässä!

-Suurkalastaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti