perjantai 31. lokakuuta 2014

31.10. Renkailemassa Handyyn kanssa

Handyyn kanssa lähdettiin pitkästä aikaa porukalla vesille. Suunnattiin hiukan ulommas lahdelle jonka Handyy ja Iso J löysivät pari viikkoa sitten. Silloin oli ollut mukavasti tapahtumia, kruununa Handyyn tasan kasi.
Aamulla rantaan saapuessa kovin polte vähän laantui kun näimme lahden olevan peilityyni ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, ja kaiken lisäksi vesi oli todella kirkasta.
Vesille kuitenkin lähdettiin ja hetken päästä oli avauskala siiman päässä. Sinihopeiseen slinkyyn iskenyt pirteä kolmonen antoi mukavasti intoa lisää.



Vähän matkaa eteenpäin ja Handyylla oli vapa mutkalla. Hyvän taistelun jälkeen nätti kala antautui liplockiin, arvioitiin +vitoseksi ja laskettiin kala tietysti parin kuvan jälkeen kasvamaan.



Kun ulkoreuna oli heitetty läpi, oli aika siirtyä kaislan sisälle aukkoihin. Siellä olikin vähän paremmin elämää ja lyhyeen hetkeen Handyy käytti pari peruskalaa renkaassa. Itsellä samaan aikaan pari puikkaritärppiä.

Takaisin ulkoreunaan ja kova väriruletti päälle. Edellisiltana sidottu sinilila-slinky pääsi siiman päähän ja muutaman heiton jälkeen sain siihen jäätävän tällin eräästä kaislankärjestä. Samassa kärjessä oli Handyyllakin ollut juuri hetkeä aiemmin nätti kala kiinni.

Matka jatkui kohti pientä lahdukkaa jossa kaislan edessä kasvaa reilusti vitaa. Tuolta paikalta Handyy ja Iso J saivat edellisreissulla mukavasti tapahtumia. Nyt paikka oli oudon hiljainen ja heitettiin se tärpeittä läpi perholla. Lyhyt evästauko luodolla ja Handyy kävi saman reunan pikaisesti läpi vielä spinnerillä saaden heti yhden kakkosen ja tärpin. Taas nähtiin että hauki ottaa mihin vaan. ;)



Siirtymä lahden toiselle puolelle tuulikaislaan jonka jerkkiporukka oli rekannut juuri hetkeä aiemmin läpi. Hiljaista näytti heillä olevan mutta ajateltiin että tarkasti perholla ronkkimalla sieltä voisi silti tulosta syntyä. Kohta olikin Handyylla kala kiinni ja puikkari kävi irrotettavana.
Kävin itse pyörähtämässä sisätaskussa saaden kolme tapahtumaa, yksi hyvä tärppi, puikkari ylös asti ja lahna selkäevästä kiinni. :D
Handyylla oli samaan aikaan vähän kauempana myös pari tapahtumaa, puikkari ylös ja n. vitosen kala irti.

Jatkoin ulkoreunan heittämistä ja kohta n. kolmosen hauki haki slinkyn nätillä pintatärpillä.
Hetken aikaa heitin tyhjää ja saavuin kulman taakse Handyyn luokse. Hetken päästä oli Handyylla taas vapa mutkalla ja hyvien rallien jälkeen tuhdissa kunnossa ollut vitosen hauki antautui liplockiin ja perhoa sai kaivaa aivan kurkun perukoilta.


Ilta alkoi pikkuhiljaa hämärtymään mutta päätettiin kuitenkin jatkaa vielä vähän eteenpäin, Löydettiin hyvä puikkarireuna, hetken ajan oli tärppejä lähes koko ajan. Pientä oli kala tuolla reunalla, yksi kunnon tärppi kuitenkin jäi vähän kummittelemaan.

Sitten alkoi olla jo sen verran hämärää että lähdettiin potkimaan autolle päin. Päätettiin kuitenkin vielä heittää muutama heitto lähtörantaan joka oli aamulla ihan kuollut vaikka olikin jo aika pimeää eikä kaislanreunaa meinannut enää kunnolla erottaa. Heti paikalle saavuttuamme oli Handyylla puikkari kiinni. Heti perään itselläkin vapa taipui, kova tärppi punaoranssiin slinkyyn ja selkeästi parempi kala kiinni. Pienen väännön jälkeen oli nätti hauki liplockissa. Pituutta järkyttävään kuntoon itsentä tankanneella kalalla oli vain 92 cm mutta painoa löytyi 6,7 kg. Eipä ole ennen tullut yhtä paksua syksykalaa vastaan, keväälläkin harvoin.

Tuohon kalaan olikin hyvä lopettaa, oli kyllä jo niin pimeää ettei kalastusta olisi voinut muutenkaan jatkaa. Päivän saldo oli 16 haukea ylös asti, suurin osa nättiä 2-4 kg kalaa ja parhaina pari n. 5 kg kalaa ja tuo 6,7 kg. Alkuun kaloja tuli vähän sekalaisilla väreillä mutta iltaa kohti alkoi tummemmat värit toimia selkeästi parhaiten.

-Suurkalastaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti