perjantai 13. maaliskuuta 2015

9.3. Hauenkalastusta hienossa kelissä!

Edellisenä päivänä kävin heittämässä iltapäiväpiston järvelle josta on joskus jotain tullutkin. Vanhat paikat tuntuivat kuolleilta, parin tunnin tasurin heilutuksen saldoksi jäi yksi pieni ahven + tärppi. Seuraavalla päivälle piti keksiä jotain....

80 cm paksukainen
Alun perin meidän piti lähteä Handyyn kanssa eräälle ison ahvenen järvelle mutta Handyy joutui kuumeen takia jättämään reissun väliin. Itse mietin ankarasti että minne lähtisin, vaihtoehtoja oli paljon mutta kun ei osaa päättää.... Lopulta päätin suunnata eräälle kirkasvetiselle pikkujärvelle joka on pyörinyt jo syksystä asti mielessä. Vedenlaaturaporttien pohjalta osasin odottaa haukia joten pakkasin täkyonget mukaan. Pakastimesta löytyi onneksi muutama särki joten saisin edes muutaman täkyongen veteen vaikkei pilkillä tulisikaan mitään syötiksi kelpaavaa. Oli vahva tunne että kyseisestä järvestä voisi löytyä isompia ahveniakin joten tasurivehkeetkin lähti ilman muuta mukaan.

Jonkun matkaa sai ajella kuoppaisia pikkuteitä pitkin kunnes löysin perille. Auto parkkiin ja pellon ja metsikön läpi rymyten järvelle. Lämmin tuli, painavan ahkion kantaminen tiheässä rantapusikossa käy todellakin kunnon ja hermojen päälle! Vesi oli kirkasta niinkuin pitikin, samoin keli. Fiilis oli korkealla kun virittelin täkyonget pyyntiin penkanreunaan ja rupesin pilkkimällä haravoimaan ympäristöä. :)

Reilun puolen tunnin pilkkimisen jälkeen iski karvapyrstöön pieni hauki ja samalla nousi kaiummaisen täkyongen vippa pystyyn. Juoksujalkaa vavalle ja mukavasti pääsi vastapalloon runttaaman vastarin. Pienet väännöt ja paksu 80 cm järvihauki lepäsi matolla. Hieno alku päivälle! :)

Tuon jälkeen oli puolisen tuntia aika hiljaista, ainoa tapahtuma oli tapsipilkkiin tullut kova tärppi jonka ansiosta köyhdyin yhdellä morrilla. Tuntuu ainakin haukia olevan järvessä! Sitten nousikin taas vippa ja sain väsytellä jäälle 87 cm hauen. Mukavan kokoista kalaa!

87 cm
Puoleen päivään asti haukia napsui tasaiseen tahtiin täkyihin. Tasuria sai uitella rauhassa, ei kaikukaan juuri elämää piirtänyt. Välillä ilmestyi pientä kalaa alle ja silloin sai morrilla narrattua muutamia pieniä ahvenia ja särkiä syöttikaloiksi. Huonosti tuli kyllä niitäkin.

Neljäpuolikas
Hyväkuntoisia ovat tämän järven hauet!



Iltapäivän puolella hauetkin rauhoittuivat ja sai keskittyä hyvästä kelistä nauttimiseen. Hiljaisuuden katkaisi kuitenkin raju vienti täkyonkeen ja vastarin verran sain tuntea jotain raskasta siiman päässä, sitten napsahti 0,46 mm kuitusiima poikki!? Kala oli ilmeisesti lähtenyt tulemaan kohti ja saanut siiman hampaisiin, pitkä perukekaan ei nyt pelastanut. Harmitti todella kovasti, näitä vain ei saisi sattua.....

Puoli viiden aikaan kaiummaiseen vapaan otti syvän päältä päivän viimeinen parin kilon hauki. Sitten olikin aika laittaa kamat nippuun ja suunnata rantaan. Pitkän päivän saldo oli 7 haukea. Positiivista oli että suurin osa kaloista oli silmämääräisesti neljän kilon kieppeillä, mukavan kokoista kalaa siis! Harmittavana takaiskuna tuo siiman katkotus. Hauet löytyivät tuttuun tyyliin penkan reunoista syvän päältä, vettä ottipaikoilla 7-10 m ja täyt viritin pari metriä kannen alle. Matalastakin ongin mutta sieltä ei tapahtumia tullut. Saman olen huomannut muillakin vastaavanlaisilla järvillä, syvän päältä kannattaa onkia ainakin jos isompia haukia jahtaa!
Ahvenia ei tänään oikein löytynyt, mutta uskon vahvasti että jossain tuolla ne ovat! Täytyy vaan tehdä enemmän reissuja niin alkaa järven luonne paljastumaan.

-Suurkalastaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti