sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

1.-2.6. Merellä kovassa tuulessa

Pitkästä aikaa pääsin itsekin merelle heittämään, kun sovimme Amatöörikalastajan kanssa parin päivän tripistä Saaristomerelle.
Maanantaiaamuna lähdin ajelemaan kotoa kahdeksan aikoihin. Matkalla koukkasin Amatöörikalastan kyytiin ja siitä kaupan kautta satamaan. Keli oli todella kova kun irrottiin laiturista puolen päivän kieppeillä. Mielessä pyöri ajatus että mitähän tästäkin päivästä tulee? Kaiken lisäksi vettäkin alkoi sataa sopivasti. Tuuli rajasi paikkoja kovalla kädellä eikä etukäteen suunnitelluille paikoille ollut mitään asiaa. Joten plan B takataskusta ja kapeisiin ränneihin suojan puolelle heittämään!


Ensimmäinen kohde oli tuttu ison kalan lahti jota tulee kyllä aika harvoin heitettyä. Ankkurointi tuttuun kaislan kärkeen ja heittämään. Vaikka olimme suojan puolella, ei ankkuri silti tahtonut pitää varsinkaan kovimpien puuskien aikana. Kalastus oli suoraan sanottuna todella vaikeaa eikä tässä kelissä kukaan tervejärkinen varmaan edes lähde vesille. Into oli kuitenkin sen verran kova että ei lannistuttu haastavista olosuhteista. Hetken aikaa saimme heittää kunnes kippari sai spinneriin ekan tärpin. Tarjosin omaa spinneriä samoille kohdille ja sitäkin käytiin tökkäämässä. Kolmatta tärppiä ei enää tullut.

Kun ulkoreuna oli haravoitu, kippari ohjasi veneen kaislan sisälle jäävään aukkoon. Täällä ankkurikin piti paremmin jämähtäen tukevasti kaislanjuuriin. Pitkään ei mennyt kun päivän ensimmäinen kala oli siiman päässä, OrMu-Lindy kelpasi kilon hauelle. Pieni kala mutta antoi kummasti uskoa tekemiseen!
Kohta Amatöörikalastajan Real Eelillä viritettyyn Da Bushiin iskettiin komeasti tynkäkaislan seasta. Pirteä reilu kolmosen kala väänsi kovasti siiman päässä verrattuna kankeisiin alkukauden mätikaloihin. Yläfemmat, pari kuvaa ja kala takaisin. Jes, tästä se lähtee!


Heitimme lahtea vielä hetken aikaa ja Amatöörikalastajalle tarjottiin yhtä selkeästi parempaa kalaa mutta ei jäänyt kiinni. Sitten pieni palaveri ja miettimään seuraavaa siirtoa. Kulman takana olisi yksi lahti jossa varmaan pystyisi kohtuullisesti kalastamaan, sinne siis! Tästä lahdesta meillä ei aikaisempaa kokemusta juuri ollut joten oli jännä nähdä mitä tulee tapahtumaan. Pari ekaa ankkuripaikkaa olivat vielä hiljaisia tarjoten puhtaat nollat. Siirtymä lahden tyynimpään kulmaan ja spinneri uimaan. Hopeinen Da Bush kelpasi tässä parille kalalle, toinen itsensä todella tanakkaan kuntoon syönyt kakkonen ja toinen +kolmonen.


Sitten oli edessä vähän pidempi siirtymä. Päätimme lähteä tsekkaamaan muutaman lahden jotka ovat tarjonneet joitakin kontakteja parempiin kaloihin. Aika uusia paikkoja kuitenkin meille. Ensimmäinen lahti tarjosi nollat, ei edes tärppejä.
Seuraavakin todella pieni spotti oli alkuun hiljainen kunnes vaihdoin kumin tilalle spinnerin. Heitto kaislanreunaan ja pirteä kolmonen paukutti heti kiinni.

Kulman takaa kopaistiin yksi uusi pätkä joka oli todella herkullisen näköinen mutta täältä ainoaksi tapahtumaksi jäi kipparin puikkaritärppi.
Taas vähän matkaa eteenpäin. Pari ensimmäistä ankkuripaikkaa tarjoavat tyhjää. Kyseinen paikka ei kyllä viime keväänäkään kaloja antanut yhdellä reissulla kun tästä kokeilimme. Kolmas ankkuripaikka lahden toiselle reunalle ja pitkä heitto tynkäkaislikkoon tuottaa tulosta kun hopeiseen Da Bushiin tällätään rajusti n. 3,5 kg kalan toimesta. Muita tapahtumia ei tästäkään tule. Tässä vaiheessa saldona siis 6 kalaa ylös asti. Lähes kaikki tapahtumat ovat tulleet kaislan sisältä ja kovin yksittäisiä ovat tärpit olleet, mitään keskittymiä ei ole löytynyt.


Tuuli osoittaa vihdoin rauhoittumisen merkkejä ja aurinkokin meinaa pilkahtaa. Päätämme siirtyä tuulen puoleiselle rannalle. Olemme jo ajamassa seuraavan kohteeseen kunnes tulee vahva tunne että nyt täytyy kopaista yksi uusi paikka. Matkalla on eräs saari jonka edustalla on laaja kaislareuna ja tuuli osuu juuri siihen mukavasti. Kippari on heti mukana juonessa ja vene kaartaa saarta kohti. Ensimmäinen ankkuripaikka kaislan edustalle ajatuksena kopaista kumilla ensin ulkoreuna.
Päätän aloittaa kevyesti ja nappaan avokelasetin käteen. Toinen heitto 20 cm PuMu-Eelillä ja kova tärppi. Melko mukavalta tuntuu kepittää reilu nelkku veneeseen kevyillä välineillä. :)


Tämä kala antaa reilusti lisää uskoa tekemiseen ja kohta tulee jo seuraava tärppi, kun silakan väristä Foxia käy joku tönäisemässä kaukana veneestä. Muutama paikkoheitto mutta uutta tärppiä ei enää tule. Heitto veneen toiselle puolelle vastatuuleen ja kaislan reunasta tällää todella lujaa. Kala käyttäytyy siiman päässä juuri niin kuin iso kala usein tekee, yrittää mennä syvällä veneen ohi. Sydän hakkaa ja kipparilla on jo haavi kädessä. Pieni pettymys valtaa mielen kun kala näyttäytyy, eihän tuo ole nelosta isompi. Vahva kala!

Sama ankkuripaikka antaa vielä yhden tärpin ja parikiloisen ylös asti. Ehdottomasti päivän paras ankkurointi! Hyvästä alusta huolimatta saaren reuna ei anna enää lisätapahtumia joten matka jatkuu. Seuraavaan kohteeseen on kova luotto mutta tyhjin käsin joudumme sieltä poistumaan. Päivä alkaa olla jo pitkällä joten lähdemme pikkuhiljaa ajelemaan satamaa kohti. Matkalla kopaisemme aloituslahden parhaan kulman uudelleen saaden yhden puikkarin. Vaihto vastarannalle ja eräässä kulmassa on mahdollisesti parempi kala tarjolla. Kova tärppi spinneriin, kala lähtee samantien tulemaan kovaa kyytiä kohti venettä ja irtoaa. Aallokosta huolimatta erotan kaislan reunassa mukavat pyörteet. Prkl....

Päivä alkaa olla pulkassa ja kippari on jo käsi kaasulla valmiina ajamaan satamaan kun heitän vielä viimeiset heitot. Päivän viimeinen heitto erääseen kärkeen antaa vielä yhden kurkun joten päivän saldo on 11 kalaa ylös asti. Isot jäivät puuttumaan mutta mukavaa 3-4 kg kalaa oli kuitenkin suurin osa.

Tiistaina keli on jo paljon parempi, tuuli on rauhoittunut sen verran että päästään vähän tutummille vesille. Aurinkokin paistaa, hyvää tekee edellispäivän myrskyn jälkeen. :)
Päivän ensimmäinen ankkuripaikka antaa kipparille heti puikkarin Da Bushilla. Kippari jatkaa vakuuttavia otteita ottamalla kalan seuraavastakin ankkuripaikasta samalla kun itse heitin keulassa tyhjää. Kolmannessa ankkuripaikassa alkaa omankin siiman päässä tapahtumaan, ensin karkuutus ja parin heiton päästä kakkosen kala ylös asti.

Lyhyt siirtymä viereiselle reunalle. Heitämme tuon lyhyen pätkän tarkasti läpi saaden muutaman tapahtuman. Itse tyydyn tärppeihin ja karkuutuksiin, kippari sentään käyttää yhden kalan veneessäkin. Kokoluokka on tuttua puikkariosastoa. Sitten päätämme siirtyä vähän matkan päähän mielenkiintoiseen saarisokkeloon. Matkalla ehdotan kipparille että kopaistaan nopeasti yksi kulma matkan varrelta. Lupaan että tästä saadaan kala ja taitaa olla toinen heitto kun Amatöörikalastajan heittämä silakan värinen Foxin kumi kelpaa. Pirteä kolmosen kala tempaisee kumin huolella mökkiin ja irroitus on melko haastava operaatio. Saamme kalan irroitettua ja annamme väsyneen kalan kerätä hetken aikaa voimia haavissa veneen ulkopuolella. Kohta alkaa haavista kuulua lupaavaa molsketta ja kala sukeltaa pirteänä takaisin. Jälleen oli isosta kumihavashaavista hyötyä! :)

Seuraava paikka on mielenkiintoinen saari/kaislikkosokkelo jossa tapahtumat kuitenkin jäävät pariin varovaiseen tärppiin. Kulman takaa kopaisemme vielä yhden pienen lahden ison veden viereltä mutta hiljaista on täälläkin. Sitten on aika iskeä vavat telineisiin ja lähteä pidemmälle siirtymälle.
Matkalla seuraavalle mestalle vastaan tulee kaukaa houkuttelevan näköinen lahti johon tuulikin osuu mukavasti. Lähempi tarkastelu paljastaa lahden todella matalaksi ja paljaspohjaiseksi. Usko ei riitä heittää täällä ja pian nostamme kytkintä.
Hetken ajon jälkeen kippari ohjaa veneen seuraavaan lahteen. Tämä lahti on ollut jo pitkään mielessä mutta itse en ole täällä vielä käynyt vaikka onkin kartalla ihan selkeä pelipaikka. Amatöörikalastaja on täällä kerran käynyt nopeasti pyörähtämässä.

Heti ensimmäinen ankkuripaikka antaa ambulanssi-väriseen Foxin kumiin kovan tärpin ja yhden parin kilon kalan ylös asti. Sitten kippari jättää kumin kaislaan sen verran tiukasti että joudumme hakemaan sen. Laitan spinneriä siiman päähän ja heitän muutaman heiton tynkäkaislaan kipparin irrotellessa uistinta. Onko peräti ensimmäinen heitto kun selkeästi iso kala lyö ihan pinnasta kiinni spinneriin mutta ei tartu. Paikkoheitotkaan eivät tilanneta muuta, se kala ei enää näyttäydy.

Jatkamme lahden tuulenpuoleisen reunan heittämistä ja kaloja alkaa napsua tasaiseen tahtiin. Jokaisesta ankkuripaikasta saamme tapahtumia. Fiilis on todella hieno kun tietää että tärppi voi tulla milloin vaan. Kohta ankkuroidumme houkuttelevan näköisen mökkikäytävän edustalle. Muutama heitto kumilla kaislan reunamille ei tärppejä anna ja sanon kipparille että otetaan sitten spinnerillä kala. Kaverin tekemä spinnerbait siiman päähän, pitkä heitto myötätuuleen ja kova tälli! Pirteä kala vääntää mukavasti siiman päässä ja kohta Amatöörikalastaja kauhaisee haaviin päivän parhaan, reilun vitosen kalan. Parit pönöt ja kala takaisin.


Tämä ankkuripaikka antaa vielä kipparille parin kilon kalan sekä muutamia tärppejä ja karkuutuksia. Amatöörikalastajalle tarjotaan myös jotain parempaa, kun kaikesta päätellen ihan kunnon kala lyö spinneristä ohi. Tämäkään kala ei uutta mahdollisuutta anna kovasta yrityksestä huolimatta.

Jatkamme eteenpäin ja tapahtumia alkaa tulla kiihtyvään tahtiin. Päivän teema alkaa olla selvä, tuulen alle tynkäkaislaan ja spinnerbaittia siiman päähän. Tuuli yltyy entisestään ja venettä on vaikea saada pysymään paikallaan. Kala on kuitenkin hetken aikaa mukavalla napilla ja parin kolmen kilon kalaa käy irroituksessa tasaiseen tahtiin. Hetken aikaa kalastus on todella hauskaa, kovia tällejä ja pirteitä kaloja! Tuuli alkaa kuitenkin olla taas sitä luokkaa että on pakko etsiä suojaisampia vesiä.
Viimeiset pari tuntia kuluvat hiljaisissa merkeissä. Muutama karkuutus, joista yksi olisi ollut selkeästi parempi. Kymmenen aikoihin on aika palata rantaan ja lähteä kotimatkalle. Päivän saldo on 14 kalaa joista suurin tuo reilu femma. Hieno päivä, vaikka nuo muutamat ison kalan karkuutukset jättivät vähän hampaankoloon. Mutta ei voi mitään, nämä vain kuuluvat tähän lajiin.

Kiitokset kipparille näistä parista päivästä, oli hauskaa! :)

-Suurkalastaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti