lauantai 13. kesäkuuta 2015

7.6. Iltapisto järvelle

Kova tuuli on viime aikoina häirinnyt kalastusta ihan tosissaan ja niin teki tälläkin kertaa. Rantaan saapuessa v-käyrä kohosi nopeasti korkeuksiin kun näimme millainen keli järvellä taas oli. Ennusteet eivät kyllä pidä paikkaansa, eivät sitten millään... Päätimme kuitenkin lähteä vesille vaikka edessä olisi mukava parin kilometrin soutu ~10 m/s vastatuuleen. Soutu-urakka oli ehkä kovin ikinä, kovimpien puuskien aikana vene ei liikkunut mihinkään. Minkäs teet kun vesille on päästävä. :D

Vihdoin päästiin heittämäänkin. Aloituspaikassa tuuli aiheutti lisää harmia, vesi nimittäin oli samentunut rajusti. Muutama tärppi kuitenkin tästä ja kaverille eka kala, sitten matka jatkui kirkkaampia vesiä kohti.
Tapahtumia alkoi tulemaan ihan mukavaan tahtiin ja kun kelikin vielä vähän tyyntyi iltaa kohti, niin oli kyllä taas hienoa! Välillä oli tyhjää hetken aikaa ja sitten taas useampi kontakti samasta ankkuripaikasta, kalat siis selkeästi pienissä kasaumissa. Mm. kaverille yhdestä ankkuripaikasta triplat, eli hauki kolmella perättäisellä heitolla. Asiaa!

Aika meni taas kuin siivillä, niinkuin vesillä yleensäkin ja yhtäkkiä huomasimme kellon olevan jo yksitoista. Ottikin oli jo selkeästi hiipunut joten aika lähteä rantaa kohti. Muutaman tunnin iltapisto antoi 20 haukea veneeseen asti ja jonkun verran kontakteja päälle. Suurimpana todella energinen vajaa nelosen kala, eli "kesänelonen". ;) Suurin osa kaloista odotetusti spinnerbaiteilla, myös Real Eeleillä muutama kala. Kaiken kaikkiaan kiva reissu!


-Suurkalastaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti