tiistai 27. lokakuuta 2015

Uudella järvellä 26.10

Suurkalastajan kanssa lähdimme tutkimaan uutta potenttiaalista järveä. Edellis iltana pähkäilimme pitkään mille järvelle lähdemme kun varteenotettavia vaihtoehtoja oli taskut täynnä. Päädyimme erääseen matalaan ja hieman sameampaan järveen. Nyt oli tarkoitus lähteä veneellä renkaiden sijasta. Suurkalastaja saapui pihaan 5.30 ja nappasimme kärryn auton perään ja lähdimme hakemaan venettä eräältä toiselta järveltä ja sieltä sitten itse kohteeseen. Kilometrejä kertyikin reilusti ja veneen kanssa pelatessa meni aikaa varattua enemmän. Kalastuksen pääsimme aloittamaan vasta yhdeksän aikoihin.

Suureksi yllätykseksi  heti lähtörannasta löytyi 6m monttu, vaikka vesistöraporttien mukaan paikalta pitäisi löytyä korkeintaan 3m vettä. Fiilis oli katossa niin kuin aina uudella järvellä, ankkuroiduimme montun lieppeille ja aloimme tykittelemään montun reunamiin kumia. Kauaa ei tarvinnut odotella kun jokin oli stopin aikana imaissut tarjoamana pigshad jr:rän suuhunsa, tärppiä ei ollenkaan tuntunut tai näkynyt siimasta enkä saanut kalaa tartutettua. Uutta heittoa samaan linjaan, jälleen sama skaala toistuu kun jokin ilmestyy stopin aikana siimanpäähän huomaamatta tällä kertaa tuntuu siiman päässä painoa raskaammin mutta en saa kalaa tarttumaan.. Nyt tarkkana! Muutaman heiton päästä huomaan stopin aikana varovaisen heilautuksen siimassa, nyt saan kalan tarttumaan ja noin parinkilon jedda käy kääntymässä veneessä. Tältä paikalta saamme vielä muutaman epävarman tärpin jonka jälkeen kokeilemme hieman matalemmasta saaden muutaman olemattoman tärpin. Tämän jälkeen heitämme kumit perään ja lähdemme uistelemaan ja kartoittamaan hieman pohjamuotoja. Montaa sekunttia ei tarvinnut odottaa kun suurkalastajalla oli kala kiinni mutta tämä kuitenkin irtoaa, samassa sektorissa mitä olimme hieroneet tarkasti heittäen. Hetken uistelemme tapahtumitta kunnes kokeilemme heittää  2m syvyistä aluetta. Nopeasti suurkalastajalla irtoaa pienempi yksilö veneen vierellä jonka jälkeen emme saa tapahtumia tältä paikalta.


avauskala!

 Seuraavaksi lähdemme tutkimaan matelmpaa n1-1.5m aluetta minkä lieppeillä kasvaa vesikasvustoa. Ankkuri veteen ja alamme perkaamaan aluetta. Hetken heittelyn jälkeen suurkalastaja saa varoivaisen tärpin kumiin. Hetken päästä jokin hieman kookkaampi yksilö seurailee suurkalastajan tarjoamaa kumia veneen vierelle jättäen mukavat pyörteet pintaan. Tätä kalaa emme tavoita uudelleen kovasta yrityksestä huolimatta.. Uutta ankkurointia heitonmitan päähän ja kova väriruletti päälle. Hiljaista on kunnen siiman päähän löytää kaverin väsäämä pinkkihelmiäisvalkoinen kumi. Heti ensimmäisellä heitolla puikkari käy kääntymässä veneen laidalla ja seuraavaakaan ei tarvitse kauaa odottaa :) Muutama kala kelpuuttaa vielä kumin kunnes hiljenee omalta osalta. Suurkalastaja vielä ronkkii ruskealla foxilla yhden kalan ja muutaman tärpin. Kalat tuntuvat olevan erittäin varovaisella päällä ja tärppejä on todella vaikea nähdä siimasta saatika tuntea käsissä. Seuraavaa ankkurointia olemme heitelleet jo tovin tapahtumitta kunnes suurkalastaja saa pienemmän hauen foxilla. Itse lataan vavan täydeltä voimaa 30cm pinkkivalkoiseen eeliin ja heitän pitkälle myötätuuleen, pari kammenpyörätystä ja joku ryskäiseen voimalla jonka jälkeen tunnen pidemmän potkun ja silloin kala lähtee vauhdilla viistämään sivulle ja samassa irtoaa... prkl! Varmasti parempi kala oli tarjolla, mutta ei tällä kertaa.. Tämä paikka hiljenee ja lähdemme tutkimaan järven tuulenpuoleista rantaa. Pienen siirtymän jälkeen alamme heittämään laajan kasvusto alueen seassa olevaa pientä aluetta missä ei ole kasvustoa haittana. Suurkalastajalla käy ensimmäisellä heitolla jokin varoivaisesti tönäisemässä sinivalkoista snackbaitsin kumia kuitenkaan tarttumatta, hetkeä myöhemmin itselläkin jokin käy varoivaisesti kopauttamassa pinkkivalkoista kumia. Paikkoheitoa kehiin ja samasta kohtaa jokin koppaisee varovasti ja tällä kertaa saan kalan tarttumaan. Heti tärpin jälkeen kala lähtee spurttailemaan eri suuntiin ja on selvää että nyt on hieman parempi! Oisko jopa suurhauki? Veneen vierellä kuitenkin totuus paljastuu, ei ihan suurhauki kuitenkaan mutta nätti vitonen jokatapauksessa. Olipas voimaa kokoonsa nähden!


voimapesä
Seuraaksi hieman kiertelemme ja etsimme syvempää aluetta vesikasvuston seasta. Lopulta löydämme 1.8m "montun" ja alamme tätä perkaamaan. Jokaisesta ankkuripaikasta saamme useemman tapahtuman ja sieltä täältä kaloja ylös. Pää asiassa kalat ovat 1-3kg luokkaa. Jokaista paikkaa pitää hieroa tarkasti että saa varovaisella purulla oleavia kaloja ottamaan vieheisiin. Mukavasti kuitenkin pysyy into yllä kun tapahtumaa on jokaisella ankkuroinnilla!


Loppuillaksi suuntaamme vielä samalle alueelle missä sain kontaktin parempaan kalaan. Heti ensimmäisestä ankkuroinnista saamme 3 kalaa ylös joista 2 on vitosen luokkaa ja pienempi normaalia 2-3kg kokoa. Nyt on selkeästi karkeampia tarjolla! Hieromme aluetta tarkasti ja saamme kaloja sieltä  täältä. Iltahämärässä saan vielä yhden karkeamman kalan kaverin väsäämällä pumu kumilla, tämä otus on juuri imaissut suurhekon lahnan, pituutta tältä löytyy 91cm ja painoa 6.25kg :)  Tämän jälkeen tuntuu hiljenevän emmekä saa enään tapahtumia. Alamme ajelemaan rantaan ja samalla pakkailemaan kamoja. Matkalla kuitenkin päätän vielä heittä aloituskulmaan ja jokin käy vielä vihaisesti koppaamassa tarjoamaani kumia, ei kuitenkaan tarttunut. Tähän olikin hyvä lopettaa.
laihempi vitonen

kutonen
Mukava päivä uudella järvellä jonka saldoksi jäi 23kpl haukea joista 4kpl oli +5kg. Todella varovaista purua tuntui olevan paria tapausta lukuun ottamatta. Oikeana päivänä tuolta varmasti saa hyvinkin kappaleita ja isompia yksilöitä! Täytyy tuonne palata vielä uudelleen.

-Handyy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti