keskiviikko 7. tammikuuta 2015

7.1. Haukia täkyonkimassa

Keli oli sopivan lauha haukihommia ajatellen ja päätin tehdä talven ensimmäisen kunnon haukireissun. Suuntasin eräälle kirkasvetiselle järvelle jossa en ole aiemmin haukea kalastanut mutta niitä pitäisi siellä olla hyvin. Muuten olen kyllä käynyt järvellä pilkillä ja pari paikkaa oli tiedossa josta pitäisi syöttikalat irrota helposti.

Hetken hakemisen jälkeen sain auton parkkiin ja eikun jäälle! Tapsipilkillä lähdin haravoimaan tuttua särkispottia mutta hiljaista oli. Liian hiljaista. Ei syöttikaloja näkynyt. Kovalla työllä sain muutaman säälittävän pienen ahvenen ongittua ja tyydyin sitten niihin. Pieni siirtymä aikomalleni aloituspaikalle, pienen lahden suualueelle. Lahti osoittauttui yllättävän matalaksi, kauttaaltaan 3-4 m syvyiseksi. Ajatuksissa oli kyllä löytää pientä penkanreunaa mutta päätin kuitenkin kokeilla. Onget pyyntiin nättiin riviin matalasta syvään.

Samalla päätin pilkkiä sivummalla parempien syöttikalojen toivossa. Pientä ahventa tuli sieltä täältä mutta isompia ahvenia tai särkiä ei näkynyt. Eräällä reiällä oli kyllä joku iso kiinni, vapakin lähti kädestä mutta kala pysyi silti kiinni. Luulin pilkin jääneen pohjaan kiinni, sitten se nousi vähän matkaa pohjasta, potkaisi pari kertaa ja tapsi poikki. Oma moka, pidin kalaa ihan liian tiukilla eikä 0,14 mm monofiili anna sitä anteeksi. Olisi ollut kiva tietää mikä se oli (saattoi olla hauki).

Tunnin tyhjänpyynnin jälkeen kokosin kamat ahkioon ja päätin etsiä syvempää vettä. Vähän matkan päästä löytyi lupaava penkka järven syvimmän montun viereltä ja siihen päätin panostaa päivän viimeiset tunnit. Pitkään ei tarvinnut odottaa kun ensimmäinen hauki oli kiinni. 8,6 m vedellä pari metriä kannen alla uinut ahventäky oli kelvannut. Pienen väännön jälkeen vapautusmatolla lepäsi 84 cm hauki joka pääsi nopeasti takaisin.

Jossain vaiheessa sain pilkillä perä perää pari vähän isompaa lähemmäs 100 g ahventa. Toisen niistä laitoin äkkiä yhteen vapaan ja se kelpasikin melko nopeasti. Hetken väsytyksen jälkeen matolla lepäsi edellisen kaksoissisko eli 84 cm hauki.


Siinä olikin päivän loput tapahtumat, hämärään asti odotin sitkeästi mutta lisätapahtumia ei enää tullut. Vähän nihkeänpuoleinen reissu taas mutta kivaahan tuolla silti oli! :)

Tässä vielä video reissusta:



-Suurkalastaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti