torstai 13. marraskuuta 2014

12.11. Vaikeaa hauenkalastusta pläkäkelissä

Aamuhämärissä lähdettiin jälleen vesille, tällä kertaa reissussa allekirjoittanut, Handyy ja Kabanossi. Päivästä piti tulla heikkotuulinen ja sitä se todellakin oli, meri oli aivan peilityyni. Yöllä oli ollut pakkasta ja usvaa oli ilmassa. Aiemmat kokemukset vastaavasta kelistä eivät kovin hyviä ole olleet joten kovin luottavainen fiilis ei ainakaan itsellä ollut kun vesille lähdettiin.

Ja vaikeaahan siellä oli. Handyy sai avauskalan aika nopeasti mutta Kabanossin kanssa vedettiin nollaa ekat pari tuntia. Yritettiin kovasti hakea väriä ja heitettiin niin syvempää ulkoreunaa kuin matalia sisätaskuja mut ei vaan auennut. Jossain vaiheessa harhauduttiin ihan uusille kulmille lahtialueen suulle. Siinä oli melko ilmeetöntä paikkaa ja jopa aktiivisia kaloja. Nopeasti saatiin siitä avauskalat Kabanossin kanssa ja hetkessä oli 5 kalaa käynyt ylhäällä. Äkkiä syönti taas kuoli ihan kokonaan ja perhoja sai heittää ihan rauhassa. Jatkettiin vielä ulommas mutta vesi alkoi muuttua niin kirkkaaksi että päätettiin lähteä takaisin sisälahteen sameampaan veteen. Kirkkaasta vedestä vielä Kabanossille kova tärppi ja Handyyn kanssa saatiin joitakin puikkaritapahtumia.

Iltahämärä panostettiin sisälahteen iltasyönnin toivossa ja aamuiseen verrattuna nyt oli jo juhlaa. Handyy oli iltahämärässä liekeissä ja käytti renkaassa vielä kymmenkunta kalaa. Meillä Kabanossin kanssa oli selkeästi heikompaa, pari hassua kalaa saatiin mieheen ja joitakin varovaisia tärppejä päälle.
Reissun loppusaldoksi jäi Handyyn ansiosta 26 haukea, suurimmat tosin vain kolmen kilon luokkaa. Havaintoja isoista ei saatu koko päivänä.



-Suurkalastaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti