torstai 25. joulukuuta 2014

Ensijäillä!

22.12. lähdettiin Handyyn kanssa pilkille. Itselle ensimmäinen reissu tänä talvena, Handyy oli käynyt jo edellispäivänä pahimmat höyryt päästämässä. Kohteeksi arvottiin uusi mielenkiintoinen pikkujärvi jossa pitäisi olla kirkasta vettä.
Hetki liukastelua mutkaisilla teillä ja oltiin rannassa. Jäätä ei vielä liikaa ollut ja rannasta jäälle meno osoittautui vaikeaksi. Handyy bongasi rannalta pari laudanpätkää ja niiden avulla selvittiin hengissä jäälle. Keskemmällä jäätä olikin sitten ihan sopivasti, 5 cm täyttä teräsjäätä joten suurta pelkoa uintireissusta ei ollut.

Tapahtumia alkoi tulla heti ekoista rei´istä, silppuahvenet tökki tasuria. Handyy sai avaussintit heti ekasta reiästä, itse jouduin muutaman reiän kairaamaan kunnes sain pelin avattua. Kaksi ahventa iski Eepen Seiskaplussaan peräjälkeen.

Talven ensimmäiset :)
Jatkettiin järven tutkimista ja pientä ahventa tuntui olevan vähän joka puolella. Tasuri kyllä kiinnosti mutta syönti oli varovaista. Kaiun perusteella alueella pyöri paremman kokoistakin appuraa ja yhdeltä reiältä Handyy onnistui morrilla narraaman jo vähän ahventa muistuttavan otuksen, vajaa 400-grammaisen.

Jossain vaiheessa päätin itse lähteä tutkimaan järven toista päätyä Handyyn jäädessä ronkkimaan aluetta jossa parempia kaloja näkyi välillä kaiussa. Harhalenkki, kairailin penkan reunaa pitkin järven keskustaa kohti ilman mainittavia tapahtumia. Yhden pienen ahvenen sain eikä kaiussakaan juuri näkynyt tavaraa. Palailin Handyyn luokse ja jäällä makasi komea ahven, jolle puntari kertoi painoksi 650 g. Todella nätti pikkujärven ahven! Pikkukalaparven seasta oli iskenyt morriin ja toinenkin yli puolen kilon ahven oli ollut tarjolla mutta siima katkesi reiässä ja kala meni menojaan.



Reissun loppuhetket kyttäiltiin tuolla pienellä alueella. Handyy sai morrilla pientä särkeä ja ahventa sekä yhden paremman tärpin, itse jouduin tasurilla tyytymään pariin varovaiseen tärppiin.
Päivän alkaessa hämärtymään poistuimme tyytyväisinä autolle. Pilkkikausi avattu omaltakin osalta ja järvessä tuntui olevan potentiaalia, täytyy palata toistekin! :)

Tänään 25.12. lähdettiin taas aamusta pilkille. Tällä kertaa mukaan lähti myös Handyyn tyttöystävä. Nokka oli jälleen kohti tuntematonta, kohteena eräs uusi pikkujärvi. Vesi oli kirkasta ja järvi muutenkin mukavan näköinen, joten fiilikset oli aika korkeella kun tasurit tipahtivat veteen.
Järvellä kulki ristiin rastiin pieniä railoja joita pitkin lähdettiin ahvenia etsimään. Kalaa järvessä tuntui olevan paljon, lähes joka reiällä kaiku piirsi melkoisesti tavaraa. Tasuriakin nousivat katsomaan mutta todella varovaisella otilla tuntuivat ahvenet olevan, mitkään taikatemput eivät tuottaneet tulosta. Isompaakin kalaa oli mestoilla mutta nekin tyytyivät vain katselemaan tasuria. Harvakseltaan saimme varovaisia tärppejä ja joitakin pieniä ahvenia. Hauet pitivät mielenkiintoa yllä, niitä järvessä tuntui olevan reilusti.. Handyylla lähti yksi vertikaalijgi hauen matkaan ja muutama hauki tuli tasurilla ylös asti. Päivän saldo oli loppujen lopuksi 4 haukea joista suurin parin kilon luokkaa ja neljä pientä ahventa. Mielenkiintoisen oloinen järvi vaikka syönti olikin tänään ihan onnetonta. Sen verran paljon kalaa kuitenkin oli että oikeana päivänä voi meininki olla vähän erilaista.



-Suurkalastaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti