tiistai 16. joulukuuta 2014

Vaikea huippupäivä!

Suurkalastajan kanssa suunnattiin paikalle mikä on osoittautunut tänä syksynä hyväksi isompien kalojen alueeksi. Aamusta lähdettiin parin tunnin unien jälkeen tokkuraisina kohti paikkaa. Renkaat vesille ja menoksi.

Itse jäin heittämään lähtörannan tuntumaan ja Suurkalastaja suuntasi lahden toiselle reunalle. Heti alkuun sain tiukan tärpin paskis slinkyyn, tämä kuitenkin irti. Hetkeä myöhemmin raskas tärppi ja vastarista vapa jääkin hyvälle mutkalle ja tuntuu ettei kala liiku mihinkään, siinä samassa kala irtoaa.. Hieman harmitti sillä puikkari ei varmasti ollut kyseessä..  Tämän jälkeen aurinko alkaa tulemaan näkymiin ja meininki muuttuu aika kuolleeksi, kova värirulettikaan ei tuota minkäänlaista tulosta.

Myöhemmin Suurkalastaja potkii paikalle ja vaihdetaan hieman kuulumisia. Suurkalastaja ei ollut saanu mitään tapahtumaa, huikeeta.. Pienen siirtymän jälkeen aletaan ronkkimaan rikkonaista kaislan reunaa. Suurkalastaja suuntaa tynkäkaislan sekaan ja itse jään ulkoreunaan. Suurkalastaja käyttääkin heti puikkarin renkaassa. Hetken tyhjän heittämisen jälkeen saan raskaan tärpin OrMu slinkyyn ja vastarin jälkeen onkin selvää että nyt on jotain parempaa siimanpäässä! Muutama pitkä potku ja hyljettä muistuttava otus hyppää näyttävästi kokonaan ilmaan slinky suupielessä! Tämän jälkeen kala vetää raa`an spurtin suoraan kaislikkoon ja siinä vaiheessa voi vain toivoa parasta että kala pysyy kiinni.. Onneksi kala suuntaakin takaisin ja tulee suoraan rengasta kohden syvällä pohjia pitkin. Kala junnaa pitkin pohjia ja pyörittää rengasta, hieman alkaa jännittämään että kuinka iso siellä siiman päässä oikein on sillä kala ei tahdo tulla millään näytille vaan pysyttelee syvällä. Vihdoin kuitenkin kala tulee pinnan tuntumaan ja voin todeta että kymppikala se on, mahdollisesti oma ennätys! Samassa huomaan myös että kala on tartuttanut itsensä lukosta ja slinky roikkuu ulkopuolella.. Nyt alkaa jo jännittämään että miten tässä mahtaa käydä. Muutaman tiukan spurtin jälkeen saan kauhottua kalan liplockkiin ja voin huokaista syvään :) Kala pussiin rantaan punnitus hommiin. Mittaa paksulle joulukinkulle kertyy 109cm ja painoa 11.26kg! :) Tässä kohtaa oli fiilikset aika korkealla ja omaan ennätykseenkin tuli parannusta! Nopeasti muutamat kuvat ja kala takaisin omaan elementtiinsä.



        


Hetken fiilistelyn jälkeen Suurkalastaja suuntaa takaisin reunalle ja itse jään vielä pitämään taukoa rannalle.

Tauon jälkeen suuntaan Suurkalastajan luokse ja siinä samassa Suurkalastajalla onkin kala kiinni! Pienen väännön jälkeen  kala onkin liplockissa ja tuomitaan se noin 5-6kg kalaksi. Parit kuvat kalasta ja homma jatkuu. Tämän jälkeen meneekin pitkään tapahtumitta ja homma muuttuu taas vaikeaksi. Eräältä reunalta Suurkalastaja kuitenkin saa yhden kalan ja karkuuttaa toisen. Tämän jälkeen meneekin taas pitkään tapahtumitta.. Iltahämärän lähestyessä suunnataan paikalle mistä sain aamulla pari tapahtumaa. Suurkalastaja onnistuu sieltä karkuuttamaan pari kalaa ja tämän jälkeen alkaakin olemaan pimeää ja suunnataan autolle.

5-6kg



















Vaikean päivän saldoksi jäi 4 kalaa, mutta yksi isompi kuitenkin korjaa potin kotiin :)


-Handyy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti