keskiviikko 13. elokuuta 2014

Jigaamassa

Perjantai-iltana 8.8. kaveri soitteli ja kysyi mukaan iltapistolle, eipä tarvinnut pitkään miettiä eli kamat autoon ja menoksi. Kohta oltiin perillä kohteessa ja eikun heittämään.
Siiman päähän valitsin luottopelin, keltakultaisen 3,5" K.P. Baitsin Lazy Shadin. Eka heitto ja jigiä vietiin voimalla. Siiman päässä oli mukavasti painoa ja kala potki kuhamaisesti, heti arvasin että nyt taitaa tulla jigienkkaan parannusta. Kohta kaveri kauhaisi haaviin nätin kuhan, 2975 g/69 cm. Muutama kuva ja uusi jigienkka takaisin kasvamaan!

69 cm

Jatkettiin kalastusta ja hetken aikaa tärppejä oli paljon mutta ei saatu kuhia tarttumaan. Kaverille kuitenkin n. 1,5 kg kuha ja myöhemmin illalla 2260 g kuha. Itse sain loppuillasta enää yhden ahvenen.
Mukava iltapisto uudelle paikalle ja kuhien keskikoko oli kohdillaan!

Lauantai-iltana 9.8. lähdettiin jigaamaan ahventa. Aikaa oli vain reilu pari tuntia joten hirveästi ei ehtisi kalaa hakemaan. Kaiulla löydettiin nopeasti ahvenia tutuilta paikoilta mutta otti oli aika varovaista. Muutamia tärppejä ja pari ahventa onnistuin saamaan veneeseenkin asti joista suurempi oli ihan nätti 565 g.

565 g
Reissun loppuhetkillä käytiin vielä kokeilemassa paikka josta usein saa hauen jigillä, isoonkin kalaan on hyvät mahikset. Kohta olikin kaverilla hauki kiinni, mutta veneen vierellä "hauki" osoittautuikin isoksi ahveneksi ja pääsi samassa irti. Ei olisi kilo ollut tuolla ahvenella kaukana, todella harmittava karkuutus... Heti sen jälkeen kävi siiman päässä se haukikin, fluorotapsit poikki ja siihen oli hyvä lopettaa. :D

12.8. lähdettiin illaksi kuhaa jigaamaan. Hiljaista oli alkuun, vaihdeltiin paljon värejä mutta tärpit oli tiukassa. Sitten löytyi jonkinlainen ottipeli, punakultahile K.P. Baitsin Hybrid Worm, sillä sain pari kuhaa lyhyessä ajassa. Lainasin kaverille samaa väriä ja hänellekin heti pari tärppiä ja yksi kuha ylös asti. Loppuillasta vielä yksi kuha ja joitakin tärppejä. Illan saalis 4 vapautettua kuhaa, kaikki 50 cm kieppeillä.



-Suurkalastaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti