Handyyn kanssa vedettiin kunnon setti sisävesillä, kahdeksan päivän aikana oltiin seitsemänä päivänä vesillä. :) Tarkoitus oli löytää isompia järvikaloja ja laitettiinkin kaikki peliin, kilometrejä kertyi reilusti niin tien päällä kuin vesilläkin, heitettiin perhoa, kumia, jerkkiä ja kaikkea siltä väliltä, uisteltiin.. jne. Reissu oli hieno vaikka vastoinkäymisiä koettiinkin muutamia. Kalastus oli vaikeaa oikeastaan jokaisena päivänä, välinerikkoja tapahtui ja homman kruunasi pari todella kirvelevää karkuutusta.
Ensimmäinen päivä vietettiin eräällä uudella potentiaalisella pikkujärvellä. Liikkelle lähdettiin kelluntarenkailla ja tarkoituksena oli heittää koko päivä perhoa. Mukava keli vesillä, aurinko paistoi ja kevyt tuuli rikkoi pinnan. Reissu alkoi lupaavasti kun tunnin kalastuksen jälkee Handyyn uusi perhokeppi napsahti kärjestä poikki. Noh, autossa oli onneksi varavapa joten kalastusta päästiin jatkamaan hetken päästä.
Päivä oli vaikea, heitettiin toinen toistaan paremman näköisiä mestoja mutta solmu ei oikein auennut. Tärpit olivat harvassa ja kalat pieniä. Loppuillasta sentään vähän parani ja tapahtumia alkoi tulla vähän tiheämpään tahtiin. Mistään syönnistä ei kuitenkaan voinut puhua ja isoista ei mitään havaintoa. Päivän saldo 9 puikkoa renkaaseen asti.
Seuraavana päivänä vaihdettiin järveä. Suunta oli todella potentiaaliselle suurhaukijärvelle. Itse heitin perhoa koko päivän ja Handyy kumia sekä jerkkiä. Homma jatkui siitä mihin edellisenä päivänä jäätiin, eli todella vaikeaa. Järveltä löytyi laajoja vedenalaisia ahvenvitapusikoita joka oli ihan uutta meille. Uskonpuute meinasi vähän vaivata eikä oikein ollut hirveän kovaa luottoa omaan tekemiseen kun fiilis oli sama kuin olisi keskellä selkää heittänyt. Hämärään asti kuitenkin vedettiin sitkeästi. Jälleen 9 kalaa renkaaseen asti, suurimman ollessa jopa yli kakkonen. :D Muutama todennäköinen isomman kalan tärppi sentään oli. Perho oli ylivoimainen antaen 8 kalaa.
Reissun kolmas päivä kalastettiin vaihteeksi tutuilla vesillä. Tarkoitus oli panostaa uisteluun ja jättää heittäminen vähemmälle. Tällä kertaa ei oltu ihan hämärästä-hämärään vaan otettiin vähän kevyemmin. Muutaman tunnin reissun aikana veneessä kävi 6 haukea, suurin oli 23 cm Jätteen purrut 3,6 kg. Muutaman ankkuripaikan verran heitettiinkin mutta ilman tärppejä jäätiin.
Neljäntenä päivänä lähdettiin uudestaan toissapäiväiselle järvelle kelluntarenkailla. Vesille mentiin nyt eri puolelta järveä. Laajat uppovitaikot meinasivat taas tuottaa tuskaa, ei oikein tiennyt mistä kokeilisi ja fiilis oli kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Pitkään meni tyhjää heittäessä kunnes Handyy avasi pelin perhoon iskeneellä puikkarilla.
Myöhemmin päivällä saavuttiin matalan lahden suulle johon tuulikin osui mukavasti. Siitä saatiin hetkessä useampia tapahtumia, Handyylla muutama karkuutus ja todella hyvä tärppi, itselle pari puikkaria renkaaseen asti. Kalastettiin lahden suuta tarkasti läpi luottaen että sieltä se iso kala jostain löytyy. Ja löytyihän se vihdoin. Handyy vaihtoi perhosetin hetkeksi hyrräsettiin ja ekalla heitolla iski Relaxin kumiin komea kala. Kohta oli Handyylla kunnon järvihauki liplockissa, laiha kala mutta mittaa näytti olevan kivasti, 110 cm kieppeillä. Kastelin punnituspussin valmiiksi ja lähdin potkimaan tapahtumapaikkaa kohti. Sitten tapahtui jotain, hauki ottaa pienet raivarit, tippuu liplockista, riehuu hetken kelluntarenkaan vieressä ja menee sitten menojaan. Tarkempi tutkailu osoittaa että peruke on ehjä, mutta jigiruuvi on pettänyt ratkaisun hetkillä. Sinne meni suurhauki shädi suussa, todella harmittava juttu niin kalastajan kuin kalankin kannalta.... :(
Loppupäivä heitettiin tyhjää ja harmiteltiin tuota karkuutusta. Reissun kruunaus tuli iltahämärissä kun Handyyn jerkkikeppi hajosi. Paremminkin olisi voinut päivä mennä!
Viides päivä päätettiin ottaa rennosti, vastoinkäymisiä oli koettu jo sen verran että lähdettiin heittämään perhoa lähivesille tarkoituksena unohtaa suurhauen kalastus hetkeksi. Muutaman tunnin reissu pilvisessä kelissä oli vaikeasta alusta huolimatta ihan mukava, tapahtumia tuli hyvin ja renkaassa käytettiin 16 haukea. Iltahämärissä varsinkin oli hyvin tapahtumia, Handyy oli liekeissä ja napsi viimeisestä reunasta 4 kalaa viiteen minuuttiin. :)
Kuudentena päivänä otettiin vene kärryyn ja lähdettiin kolmannen kerran suurhaukijärvelle. Nyt ajateltiin panostaa uisteluun jos vaikka se olisi avain onneen kyseisellä järvellä. Päivä lähti hyvin käyntiin kun tärppejä alkoi tulla tiheään tahtiin uistellen tarjottuihin vaappuihin. Kala oli pientä mutta meininki oli selkeästi ihan erilaista kuin aiemmilla reissuilla.
Kova tuuli haittasi uistelua eikä heittäminenkään onnistunut joka paikassa. Kalaa tuli kuitenkin läpi päivän mukavasti niin jerkkaamalla kuin uistelemalla mutta koko oli pientä, suurimmat parin kilon
kieppeillä. Uistellessa pukkasi parhaimmillaan tuplatärppiäkin.
|
Puikkari jerkillä |
Iltahämärissä koettiin todella jänniä hetkiä kun viimeisiä lenkkejä tehdessä lähti keskellä järveä toisen puolen plaanari vähän pakittamaan. Westin Jätte oli kelvannut vähän paremmalle kalalle.
Handyy rupesi pumppaamaan kalaa kohti venettä ja kala tulikin venettä kohti suht helposti. Neloseksi sitä veikkailtiin joten haavia ei otettu esille jos se ei kerran sen isompi ole. Kala kuitenkin tuli pohjia pitkin venettä kohti ja pyrki veneen allekin. Siinä vaiheessa alkoi käymään vähän eri luvut mielessä. Sitten kala tulikin veneen vieressä pintaan ja todellinen koko paljastui. Järkyttävän kokoinen hauki, todennäköisesti +120 cm! Handyy ottaa kalan nopeasti liplockiin ja itse jo tuuletan keulassa. Sitten tapahtuu jotain mistä näen painajaisia vielä pitkään. Kala potkaisee kunnolla, irtoaa liplockista ja tippuu takaisin järveen, siima jää hyrräkelan kampeen kiinni perukkeen leikarista, kala potkaisee pari kertaa ja koukku oikenee. Sinne meni todellinen suurhauki ja syvä hiljaisuus laskeutuu veneeseen. Ei voi olla todellista! Hiljaisina poistutaan järveltä kotiin. Päivän saldo on 20 haukea joista suurin osa uistelemalla. Ison kalan karkuutus jättää ikävän maun muuten mukavasti sujuneesta päivästä. Fiilis on tyhjä koko loppuillan, palkinto sitkeästä yrityksestä oli niin lähellä kuin vain voi olla...
|
Hetki ennen karkuutusta. Videolta napattu epätarkka kuva josta vähän näkee pään kokoa. Sinne meni todellinen suurhauki...
|
Reissun viimeisenä päivänä lähdetään taas veneellä liikkeelle ison kalan järvelle. Tuuli on yltynyt vielä entisestään ja varsinkin uistelu on todella hankalaa eikä heittäminenkään onnistu kuin tyynen puolen rannalla. Vettäkin alkaa sataa aamupäivällä mikä tekee kelistä entistä karumman tuntuisen.
Selkeästi vaikeampaa on kuin edellispäivänä, puikkaritärpitkin on tiukassa.
Uistellaan ja heitellään niillä paikoilla missä pystyy mutta ei vaan homma toimi.
Muutama puikkari on käynyt veneessä ja luovuttaminen alkaa jo käydä mielessä kunnes vitaikon reunalla uitettu jerkki kelpaa. Tärpistä sekään ei tunnu puikkaria suuremmalta mutta kohta on kuitenkin selvää että hiukan nätimpi kala on kyseessä. Handyy kauhaisee haaviin nätin järvikalan ja vähän latistunut fiilis kohoaa heti. Ei mikään ennätyskala eikä mitään verrattuna siihen edellispäivänä karkuutettuun, mutta hyvältä maistuu metrikala seitsemän päivän kovan työn jälkeen! :)
|
7,4 kg/101 cm |
Loppuilta tarjoaa enää yhden puikkarin ja pari tärppiä, sitten on aika lopettaa kalastus ja lähteä veneen nostoon.
Seitsemän päivän järvitripin kokonaissaldo oli n. 70 haukea joista suurin tuo 7,4 kg/101 cm. Reissusta jäi muuten hyvät fiilikset mutta pari todella ikävää karkuutusta jätti vähän pahan maun. Mutta niinhän se on että aina ei kaikki voi mennä ihan nappiin. Kiitokset Handyylle hienosta reissusta!
-Suurkalastaja