lauantai 27. syyskuuta 2014

Vaikeaa on!

Vaikeita on edelliset reissut olleet vaikka niin moni väittääkin haukea helpoksi kalaksi, esim. ottaa mihin vaan, vaikka kumisaappaaseen. ;)

Muutama päivä sitten tein syksyn ensimmäisen kellurengasreissun. Kartasta katselin kohdetta ja päätin lähteä käymään eräällä matalalla ja rehevällä pikkujärvellä josta ei mitään ennakkotietoa ollut. Päätin heittää pitkästä aikaa perhoa ja jättää muut välineet matkasta pois.
Muutaman tunnin ehdin iltapäivästä kellua järvellä. Tuuli oli alkuun todella kova joten jouduin tyytymään tyynen puolen rantaan. Myöhemmin illalla tuuli sentään vähän rauhoittui ja pääsin tuulen alapuolellekin heittämään. Tapahtumia tuli harvakseltaan ja renkaassa kävi reissun aikana 6 haukea. Isommista ei ollut havaintoa, kaikki kalat olivat normaaleita järvihaukia kilon molemmin puolin. Kaikki tapahtumat tulivat ehkä hieman yllättäen tyynen puolelta, tuulinen ranta oli ihan kuollut.

Kaiken kaikkiaan mukava reissu, hienoa oli pitkästä aikaa heittää perhoa! Syksyn mittaan jää varmaankin jerkkien ja shadien uitto aika vähälle, on tuo hauen perhokalastus vaan niin hieno laji.



Joellekin olen tässä pari haukireissua tehnyt. Ensimmäisestä reissusta ei juuri kerrottavaa jäänyt, lyhyt parin tunnin iltapisto antoi kyllä tapahtumia yllättävän hyvin mutta tartuttaminen oli jostain syystä todella vaikeaa. Nollathan siltä reissulta sitten napsahti.

Jälkimmäinen reissu onnistui sentään vähän paremmin vaikka kehumista ei kyllä ollut siinäkään. Alun perin piti lähteä veneellä liikkeelle, mutta töissä meni sen verran aikaa ja tuulikin oli aika kova joten meinasin jättää reissun tekemättä. Sitten yhtäkkiä sain idean lähteä heittämään rannalta, aikaa olisi vielä pari tuntia ennen hämärän tuloa. Eikun menoksi!

Pari tuntia tahkosin lyhyttä hidasvirtaista rantapätkää jossa on heittokantaman sisällä syvääkin vettä. Odotuksia ei juuri ollut, ensimmäinen reissu kyseiseen paikkaan ja muutenkin todella haasteelliseksi osoittautunut joki kyseessä. Tapahtumia tuli sitten ihme kyllä useampiakin, muutama tärppi ja pari haukea kävi rannallakin irrotettavana. Pienempi n. 2,5 kg ja suurempi reilu vitonen. Eri väriset Buster Jerkit keräsivät parhaiten tapahtumia.




-Suurkalastaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti