lauantai 13. kesäkuuta 2015

Kesän ensimmäiset onkireissut

Vihdoin oli aika tehdä kesän ensimmäiset onkireissut. Viime vuosina olen joka kesä muutaman reissun käynyt suutaria onkimassa, todella mukavaa touhua ja hyvää vaihtelua jalokalan eli hauen pyynnille. :) Keskiviikkoaamuna olin kolmelta rannassa tutussa paikassa ja ei muutakun mäskiä tontille. Rauhassa virittelin välineet valmiiksi ja aloitin onkimisen. Viime vuosina kun olen päässyt hommaan sisälle on saalisvarmuus ollut tuolla todella hyvä, mm. viime kesänä ekalla reissulla taisi mennä jopa 5 minuuttia kun eka suutari ylhäällä. Jopa pieniä odotuksia oli siis ilmassa kun onginnan nyt aloitin mutta eihän se tällä kertaa ihan putkeen mennyt....

Vihdoin kolmen tunnin tyhjänpyynnin jälkeen sain ensimmäisen kohdekalan siiman päähän. Todella kovat rallit niinkuin yleensäkin näiden kanssa ja kala haaviin. Kovin isolta se ei näyttänyt joten en tarkempia mittoja ottanut, nopea punnaus haavissa kertoi kalalle painoksi +1200 g. Pari kuvaa ja kesän ensimmäinen suutari takaisin kasvamaan.

Tästä lisää uskoa saaneena jatkoin kalastusta. Hiljaista kuitenkin oli tuon kalan jälkeen tunnin verran. Seitsemän aikaan aamulla pilvet väistyivät ja aurinko alkoi lämmittää. Samalla aktivoitui kalat. Ensin jonkin painavan tuntuisen kalan karkuutus muutaman potkun jälkeen ja heti perään vähän edellistä isompi suutari ylös asti.


Kohta oli taas kala siiman päässä. Tämä vetäisi kovan spurtin lumpeikkoa kohti ja kävi pinnassa näyttäytymässä. Ruutana! Iso ruutana siis kiinni ja varovaisen väsytyksen jälkeen kala haaviin. Heti oli selvää että kilo menee rikki. Pituutta kalalla 39 cm ja painoa 1250 g, melko korkeaprofiilisia ovat ruutanat tässä paikassa kuten kuvasta näkee. :)



Tuon jälkeen vielä yhden vähän isomman suutarin karkuutus ja sitten olikin aika lopetella. Vaikeasta alusta huolimatta reissu oli ihan onnistunut, kaksi suutaria ja nätti ruutana.

Torstai-iltana kävin uudestaan samalla paikalla. Nyt meininki oli vielä vaikeampaa kuin edellisreissulla ja neljän tunnin aikana en saanut kohdekalasta eli suutarista yhtään varmaa havaintoa. Särkiä pyöri mäskillä kyllä ihan riittävästi ja niiden perässä haukia. Puolen yön aikaan poistuin rannasta ja päätin odottaa vesien lämpeämistä.

-Suurkalastaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti