tiistai 5. huhtikuuta 2016

3.4. Metri rikki!

Sunnuntaina oli yhden ansaitun huilipäivän jälkeen taas suunta jäälle. Tavoitekalana oli tälläkin kertaa hauki ja kohteena pieni järvi siellä jossain.
Aamulla kellon soidessa ennen viittä olo oli taas kerran kuin ei olisi ehtinyt nukkua sekuntiakaan vaikka olihan sitä unta takana kuitenkin ruhtinaalliset kolme tuntia. No, kalalle jaksaa aina lähteä vaikka samoilla silmillä joten ei muuta kun kahvia koneeseen ja kamat autoon! Matkalla koukkasin Handyyn kyytiin ja lähdettiin kohti järveä räntäsateisessa kelissä. Tällä kertaa olimme ihan hyvissä ajoin jäällä, kello taisi olla 6.45 kun aloimme virittää täkyjä uimaan. Homma lähti jälleen hyvin tulille kun ensimmäinen kala otti lähes samantien. Toinenkin kala tuli ennen kuin kaikki vavat oli saatu pyyntiin ja pari vientiä vielä päälle. Kalat olivat ihan peruspuikkoa mutta hyvä alku päivälle kuitenkin!

Yhdellä hauella oli ilmeisesti jonkinlainen kasvain kyljessä, harvinaisempi näky sisävesillä.
Pienoisesti odotimme selkeää syöntipiikkiä heti aamuun mutta sitä ei kuitenkaan missään vaiheessa tullut. Tapahtumia kuitenkin tuli mukavasti tasaiseen tahtiin, isoja ei kyllä näkynyt mutta peruspuikkoa räpsyi sieltä täältä. Samalla vähän pilkittiin mitä ehdittiin ja itsellä osui kerran reikä kohdalleen kun samasta reiästä änkesi pienempien ahventen lisäksi jäälle muutama filekokoinen ahven ja kruununa kivat pilkkilahnat, 1400 & 1545 g. :D Hienolta se näyttää kaiussa kun tuollainen lahna lähtee tulemaan vauhdilla pohjasta morria kohti! Hauetkin kiusasivat tuolla reiällä ja pari tilannetta päättyi ikävästi liehusiimaan.


Puolen päivän aikaan alkoi mielessä kypsyä ajatus paikan vaihdosta kun isompaa kalaa ei kuulunut. Kappaleita oli tullut kuitenkin ihan kohtalaisesti, tässä vaiheessa taisi olla 13 kalaa käynyt jäällä.
Juuri olin lopettanut morrittelun hetkeksi ja olin menossa Handyyn luokse jutulle kun selän takana syvän päältä napsahti oman vavan vippa pystyyn. Lähdin heti juoksemaan vavalle ja Handyy tuli perässä vapautusvälineiden kanssa. Kyseisestä vavasta oli tullut yksi hylky aiemmin aamulla ja nytkin ehdin jo pettyä kun Döörin puola ei pyörinyt ehtiessäni vavalle. Varovainen tunnustelu siimasta kertoi kuitenkin tilanteen olevan päällä ja samalla kala lähtikin viemään siimaa. Vapaa käteen ja eikun vastaria, nyt on muuten ihan hyvä! Muutama raskas potku ja kuitusiiman rutina vaparenkaissa kalan syöksyessä nostavat sykettä entisestään. Pian kalan pää vilahtaa avannon alla, on se ainakin päivän suurin! Jos ei metriä niin vitonen ainakin. Seuraavan näköhavainnon jälkeen ollaan jo varmoja suurhauesta ja kohta Handyy pääsee kokeilemaan liplockia jonka jälkeen matolla lepää päivän pelastaja. Jes! Normirunkoinen järvikala antaa 105 cm varrellaan vaakaan lukemat 7,38 kg. Pari kuvaa ja kala takaisin, tässä vaiheessa fiilis on aikas kiva. Neljäs päivä putkeen kun tiimin sisään nousee suurhauki!


Seiskasta innostuneena päätämme luottaa tähän paikkaan vielä hetken. Heti perään vieressä nousee vippa pystyyn ja Handyy syöksyy vavalle. Hetken väsytyksen jälkeen tuo n. nelosen kala kuitenkin irtoaa. Sitten hiljenee taas hetkeksi. Sivummalta matalasta vedestä Handyy löytää ison särkiparven ja saadaan vähän täydennystä syöttivalikoimaan. Pelkoa syöttien loppumisesta ei kyllä ole muutenkaan, sen verran rauhallista on kalan tulo ja ollaan varauduttu kerrankin reilulla kasalla syöttejä. Pari pientä haukea saamme vielä tästä, sitten päätämme siirtyä ihan uusille alueille. Handyy tekee kovan työn kairatessa reikiä ja kaiuttaessaan syvyyksiä. Kohta alkaa hahmottua sopiva syvänteen reuna ja tähän iskemme leirin.
Kaloja alkaakin napsua saman tien mutta kokoluokka on pientä, tästä tulee useita alle kilon kalojakin. Ensimmäiset pari tuntia menevät nopeasti kun siellä täällä nousee vippa välillä pystyyn. Kala on turvallisen kokoista eli pientä mutta mukava kun jotain kuitenkin tapahtuu. Tasuriin ja morriinkin puree muutama pieni hauki, on tässä hyvin kalaa!
Aktiivisen hetken jälkeen homma tasoittuu ja menee yhtäkkiä ihan jumiin. Reissun viimeiset pari tuntia antavat enää tasurilla yhden hauen, täyt saavat uida ihan rauhassa. Päätämme lopettaa tällä kertaa vähän aikaisemmin että pääsee joskus ajoissa nukkumaan. Tuntuukin oudolta olla jo kahdeksan jälkeen kotona kun viime reissuilla on mennyt helposti kymmeneen. Päivä oli taas todella hieno, jäällä kävi kaiken kaikkiaan 25 haukea. Hyvän päivän kruunasi tuo seiskan kala, loput olikin sitten alle kolmosia. Vähiin käy jäät ennen kuin loppuu, toivottavasti jonkun reissun kerkeää vielä tehdä!

-Suurkalastaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti