keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Enkka uusille lukemille!

Viikonloppuna oli vuorossa syksyn ensimmäinen merireissu. Järvillä on nyt ollut niin kuumaa hauenkalastusta etten kyllä olisi reissuun lähtenyt ellei kyseessä olisi ollut perinteinen, jokasyksyinen reissu joka oli jo aikaa sitten lyöty lukkoon.
Säätietojen ja vedenkorkeuskäyrien tiirailu reissun alla ei juuri riemunkiljahduksia aiheuttanut. Merivesi oli jo pitkään pysytellyt todella alhaalla eikä valoa näyttänyt olevan tunnelin päässä vieläkään. Matalalla oleva vesi vaikeuttaisi kalastusta paljon, ärviää ja muuta kasvia on kohteessa muutenkin joka paikassa ja nyt se olisi vielä pahemmin tyrkyllä rankasti miinuksella olevan veden ansiosta. Kaiken lisäksi viikonlopulle oli luvattu kovaa, jopa kalastusta häiritsevää tuulta. Sinänsä tuuli oli ihan hyvä juttu muuten jo tuskaisilta vaikuttaviin olosuhteisiin mutta liian kovana se tekisi kalastuksesta kyllä haastavaa.

Tuuli olikin aika reilua kun lauantaina myöhään aamupäivästä rannasta lähdettiin. Vesi oli tuulen alla sameaa ja rehua tuntui olevan joka paikka täynnä. Mielessäni mietin että täytyy olla tyytyväinen jos saa edes tyhjät pois tänään. Aloitimme lahden suulta josta on joskus joku kala tullutkin. Hiljaista oli tässä, vesi oli tosi sameaa ja ruohoa sai irroitella koukuista lähes joka heitolla. Tuskaista, niin tuskaista leppoisien järvireissujen jälkeen. :)
Ankaran tyhjän piiskaamisen jälkeen pujahdimme sisään lahteen. Tämä kyseinen lahti on jo muutenkin todella matala ja rehevä joten nyt alkoi näyttää siltä että se on tällä kertaa ihan mahdoton paikka kalastaa. Kasvia saikin putsata koukuista koko ajan ja homma alkoi tuntua joltain ihan muulta kuin kalastukselta... Vene rekasi myötätuuleen ja yhtäkkiä edessä oli pieni vapaamman veden alue. Ärviää oli toki tässäkin mutta ei niin mahdottoman paljon. Tässä pienessä kolossa keskellä lahtea pystyi jopa jotenkin kalastamaan!
Samantien alkoikin tapahtua. Itselle pari tärppiä jotka nukuin ohi. Heti perään iskälle parin kilon kala siiman päähän ja samaan rytäkkään napsahti omaan Snackbaitsiin tässä vaiheessa oikein näpsäkkä, vajaa vitosen jedda. Oho, tuplatärppiä pukkaa! Sain oman kalan äkkiä irti ja rupesin iskän kalaa operoimaan irti. Samassa kaverilla vapa taipuu ja selkeesti parempi kala kiinni! Metriluokan kala möyrii veneen ympärillä lyhyessä siimassa ja Zaltti roikkuu yhdestä koukun haarasta leuan kärjessä. Haavia ei tietenkään ollut mutta kaveri sai hyvin uitettua kalan hollille ja pääsin tarjoamaan kättä kiduskannen alle. Veneeseen nostaessa vaappu jo tippuikin suurhauen huulesta, se oli lähellä! Nopeat toimenpiteet ja kalan mitoiksi selvisi 6,93 kg/105 cm. Selkeä kärkikala viikonlopun suurimman kalan kisassa, tästä olisi jo vaikea pistää täällä paremmaksi jos vanhat merkit pitävät paikkansa!

Hierottiin tätä kohtaa vielä hetki ankkurista ja onnistuin saamaan punaisella M-koon Snackbaitsilla yhden 4-5 kg kalan ylös asti, Yksi raskas tärppi jäi vähän kaivelemaan, siinä oli hyvin painoa siiman päässä! Teknisten ongelmien vuoksi jouduimme lähtemään takaisin rantaan. Tässä reissussa ei onneksi kauaa mennyt ja kohta oltiin takaisin tositoimissa. Päätimme mennä heittämään kuuman spotin uudelleen, siinä ainakin oli aktiivisia kaloja emmekä kauaa ehtineet sitä kalastaa.

Nyt uusintayrityksellä paikka oli sitten ihan kuollut. Kovasti haettiin väriä ja viehettä mutta ei osunut, tyhjää sai heittää. Kohta otettiin rekauslinja vähän sivummasta, Tässä oli jo tosi matalaa ja heinää kaikkialla, ihan joka puolella. Kumia pystyi jotenkin uittelemaan pintoja pitkin mutta rajusti keräsi sekin paskaa. PuMu-Rubberia siinä niittasin menemään aivot narikassa kunnes eräällä heitolla tapahtui jotain mitä en unohda koskaan, se näky kyllä piirtyi verkkokalvoille! Siimaa oli pihalla enää muutama metri kun jostain puskan seasta ilmestyi yhtäkkiä iso kala kumin perään. Siinä ei paljoa kyselty kun kala runttasi kiinni ja vesi kuohui valkoisena. Nyt on iso! Ekan kerran kun kala näytti kunnolla kylkeä huusin että nyt on yli kympin kala! Pieni paniikki meinasi iskeä kun huomasin että kala ei ole kovin hyvin kiinni ja sillä oli kovasti menohaluja ärviän sekaan. Pakko oli pitää kalaa tiukilla ja todella lyhyen mutta intensiivisen matsin jälkeen kala oli sopivasti hollilla. En tiedä onko käsi koskaan tärissyt yhtä paljon kuin nyt kättä porsaan kiduskannen alle sovitellessa. :D Kala oli niin paljon edellisreissujen ysejä isompi että mielessäni elättelin jo toiveita uudesta enkasta. Selkä oli todella paksu ja pituuttakin kalalla oli mukavasti. Äkkiä kala punnituspussiin ja vaakaa esiin. Sydän taisi lyödä pari kertaa ylimääräistä kun Salter vilkutteli reilusti yli 12 kg lukemia. Pussin vähennyksen jälkeen kalan painoksi jäi 12,1 kg joka rikkoi ylivoimaisesti edellisen enkan (10,8 kg). Huhhuh! Tärisevin käsin mittasin kalan 113 cm mittaiseksi ja muutaman pönökuvan jälkeen enkkakalan oli aika sukeltaa takaisin kotiinsa.





Tässä vaiheessa takki oli jo suhteellisen tyhjä ja oli aika ottaa ansaittu kalja sekä laittaa tiimikavereille viestiä. Muut veneessä olijat alkoivat jo tarjoamaan lisää vaatetta mutta tällä kertaa tärinä ei johtunut kylmyydestä vaan jostain aivan muusta. :D Huikee fiilis, kaikki odotukset ylittävä päivä!
Jossain vaiheessa jatkettiin kalastusta mutta The Lahti ei enää muita tapahtumia antanut. Kovemmasta tuulesta kulman takaa sen sijaan löytyi hyvä pesä josta neljällä heitolla kumiin rouhi kolme haukea 2-4 kg haarukassa. Siihen se ilo sitten loppuikin ja loppupäivä heitettiin enemmän ja vähemmän tyhjää. Hämärässä rantaan päivän kappalesaldon ollessa kolmeen mieheen 11 kpl.

Sunnuntaista ei juuri kerrottavaa jäänyt. Lauantain kuumin paikka oli ihan kuollut antaen vesiperän. Iltapäivällä yhdestä lahdesta löytyi vähän aktiivisempia kaloja ja saimme sentään muutaman tapahtuman. Itse olin ainoa joka onnistui pelastamaan munat padasta vajaan viiden kilon kalalla. Loppupäivä heitettiinkin komeesti ihan tyhjää kovassa tuulessa.

Viikonlopun saldo kolmeen mieheen oli siis huikeat 12 haukea. Enkka meni kuitenkin rikki ja se kyllä jaksaa hymyilyttää vieläkin. :) Vaikea mutta silti niin upea viikonloppu, vastoin kaikkia odotuksia. Tätä on kalastus parhaimmillaan, ikinä ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu!

-Juho M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti