sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Avovesikauden avaus

5.6 Auton nokka suunnisti kohti rannikkoa, tarkoituksena oli kalastaa 2 päivää. Jäätilanne oli vielä hieman epävarmaa, joten renkaalla ei uskaltanut vielä liikkeelle lähteä. Veneellä paikan vaihto sujuisi huomattavasti mukavemmin.

Aamulla treffit kaverin pihassa, ensimmäisenä oli vuorossa keulakoneen vaihtelua sillä entinen oli simahtanut illalla :) Aikaa kuluu ja vesille lähtö pääsee viivästymään. Lopulta kuitenkin vene on vesillä ja siirtymän jälkeen päästään toimiin, eka heitto ja kala kiinni! Pienihän se oli, mutta ihan hyvin lähti kausi käyntiin :D


Kauaa ei tarvitse takoa kun kaverin kumi imuroidaan lyhyestä siimasta ja peruskala käy irroitettavana, tätä seuraa pari tärppiä ja sitten hieman hiljenee. Etenemme reunaa pitkin ja kohta tarjoamani oranssi Islure pikeon imuroidaan mökkiin! Nyt tuntuu vähän paremmalta, kala painaa vastarin jälkeen pohjia pitkin kohti, oisko suurhauki? Kohta saan kalan pintaan ja haavi heilahtaa. Riutuneen näköisellä kalalla on mahassa lähes kilon lahna, tämä kala ei siltikään paljoa paina 98cm varrellaan.


Tämän jälkeen löytyykin ihan mukava kasa kalaa. Saamme paikalta paljon tärppejä ja käytämme useamman kalan veneessä, ihan mukavasti elämää :)! Reuna tarjoaa vielä tapahtumia sieltä täältä, aivan loppumetreillä onnistun karkuuttamaan pari karkeaa kalaa. Näistä toinen saattoi hyvinkin olla metrikala..  Tähän onkin "hyvä" lopettaa 3,5h pisto. Reissun saldoksi jäi 10 haukea, joten ihan hyvää meininkiä!



Päivä nro2
Emme pidä aamusta kiirettä ja laskemme venettä vasta reilusti kymmenen jäljestä. Nyt olisi kalastus aikaa reilusti enemmän ja tarkoituksena olisi takoa eilistä paikkaa tarkemmin ja käydä myös muutama muukin paikka läpi. Ensimmäinen paikka on jään peitossa, heitämme paikan lieppeiltä hetken ja saamme vain yhden varovaisen tärpin. Jatkamme matkaa ja seuraava reuna on onneksi säästetty jääpeitteeltä :) Tältä paikalta saamme nopeasti kalakontakteja ja näistä onnistumme myös muutaman käyttämään veneessä, ei ole koolla pilattuja nämä! Pari seuraavaakin spottia tarjoaa tapahtumia ja muutaman fisun ylös joista parhaimpana 5-6kg kala. Kala tuntuu olevan suht hyvällä purulla, mutta emme vain löydä kunnon kasaumaa. Päätämme suunnata eiliselle paikalle.  Alamme takomaan paikkaa, mutta kovin on hiljaista. Täältä saamme vain pari haukea. Siirrymme läheiselle pienelle lahdukalle ja täältä saammekin jo useamman kalan, jotka ovat kaikki karkeampia yksilöitä. Tämä paikka hiljenee nopeasti ja nyt täytyisi keksiä jotain sillä ilta alkaa painaa päälle! Päätämme lähteä katsastamaan vähälle kalastukselle jäänyttä lahdukkaa. Alkukulmaus on kuollut, mutta kohta alkaa tapahtua! Ensin käytän veneessä älyttömän paksun 94cm hauen, tämä olisi ollut kiva punnita ihan mieleenkiinnosta, mutta sujautan kalan takaisin. Oli se ainakin +6kg! Tämän jälkeen saamme useamman normihauen kunnes taas oranssia Islurea viedään! Lyhyt mutta vahva matsi kalan kanssa ja nostan liplockilla mitalle. 95cm, kala on paksu mutta ei lähelläkään edellistä karkeampaa kalaa. Päätämme punnita kalan ihan mielenkiinnosta että paljonkohan se silmäpuntari valehtelee? Vaaka pysähtyy lukemaan 7,6kg. Oho se olikin suurhauki!

+8 kg ?


Tämän jälkeen kaloja napsuu tasaisesti, nättiä 3-6kg kalaa käy irrotettavana veneen laidalla. Tällä pienellä alueella tuntuu olevan kalaa erittäin hyvin, mutta niin vaan aika loppuu kesken vaikka mieli olisi tehnyt takoa paikkaa vielä tarkemmin läpi. Päivän saldoksi jää 26 haukea ihan mukavalla keskikoolla. Kala oli kaikin puolin hyvällä syönnillä, mutta niitä isomuksia emme onnistuneet löytämään.

-Hannu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti