lauantai 1. heinäkuuta 2017

Vaikea huippupäivä!

Viikolla aukesi mahdollisuus kalapäivään ja tälläinen tilaisuus pitää toki hyödyntää :) Keli oli sen verran tuulinen ettei vertsuiluun ollut mitään saumaa, päätimme siis juhon kanssa lähteä heittämään haukea.

Kymmenen jäljestä kannettiin kamoja veneeseen ja pääsimme vesille. Suunnitelma oli hyvin selkeä ja ei paljoa tarvinnut arvuutella missä heitetään ja miten. Taitaa olla toinen ankkuripaikka kun saamme ensimmäisen tapahtuman. Olemme heittäneet pitkään paikalla kunnes charttiviolettiä islurea käydään pökkäämässä, tärppipaikalle kohoileva vesipatsas ei paljoa jätä arvuuttelun varaa kalan koosta.. Hinkkaamme vielä tätä ankkuria pitkään, mutta emme saa toista kalakontaktia. Taitaa olla yksi tyhjä ankkuri välissä kunnes saamme taas pari tapahtumaa, ensin itsellä käy joku pienempi kala napauttamassa kumia ja kohta juhon kumia havittelee hyvinkin mahdollinen iso hauki, sen verta varovaista tuntuu olevan puru, että näistä tapahtumista ei paljoa ole saumaa tartuttaa kaloja. Jatkamme hinkkausta, mutta taas hiljenee toviksi. Päätämme lähteä heittämään uudestaan aloituspaikalle, tämä valinta osuu oikeaan! Muutamien heittojen päästä alkaa tapahtua, kaukaa veneestä leivotaan tarjoamaani kelta oranssiin dragoniin, tiukka vastari ja ison näköinen hauki möyrii pinnassa, pari pitkää potkua ja kala lähtee venettä kohden! Kala tulee kertasyöksyllä veneen viereen ja saan sitä käskytettyä pintaa kohden. Haavimies on hereillä ja naukkaa tästä tilanteesta kalan nätisti haaviin :) Onneksi näin, koska samalla sekunnilla kun kala on haavissa siima löystyy ja tyhjä peruke liehuu ilmassa.. Huh huh! Lukko oli siis auennut ilmeisesti tärpissä. Kumi oli tiessään mutta rigi oli kestänyt vielä lukossa. Iso hauki lepää haavissa ja ollaan varmoja että se on kyösti. Kala paljastuukin hieman riutuneen näköiseksi ja se painaa 9,65kg kunnioitettavalla 121cm varrella. Parin kuvan jälkeen hauki lipuu takaisin elementtiinsä. Peli auki! Reilu viisi tuntia takomista se vaati :D





Tapahtumasta sähköistyneenä jatkoimme taas heittelyä. Yhden tyhjän ankkurin jälkeen taas tapahtuu, valitsen siiman päähän firetiger islure pikeonin ja toisella heitolla se kelpaa! Vastarin jälkeen on hyvin selvää että taas painitaan ison hauen kanssa! Hetki tiukkaa vääntöä ja kohta haavissa lepää hieno, hyväkuntoinen hauki! :) Selkeästi lyhyempi kuin aikasempi, mutta nyt on vähän erinäköinen varsi. Tämä hauki venyttää vaakaa 10,68kg asti 112cm varrella. Todella hieno hauki! :)




Entistä kovempi keskittyminen hommaan, nyt voisi olla ikkuna auki? Heitetään paikkaa tarkasti ja juho saa vielä paikalta kovan tärpin, mutta ei saa kalaa tartutettua.. Kiihtyvä vesisade alkaa muuttua rankkasateeksi ja päätämme mennä rannalle pitämään taukoa. Kohta on eväät syöty ja sadekkin hiipuu sopivasti. Nyt lähdemme heittämään hieman uutta kulmaa. Hyvin nopeasti juho saa tärpin ja samoihin aikoihin näen kauempana veneestä ison kalan pyörteet, tässä on kaloja! Hetki tyhjän heittoa ja valitsen siiman päähän taas firetiger isluren, eka heitto ja pam! Signature niiaa syvään ja kohta jäätävä hauki möyhii pintakalvossa! Nyt näyttää siltä että päivän isoin hauki on tulossa näytille, nopeasti saan kalan veneen viereen ja se aloittaa kokovartalo ravistelut pinnassa, kala rauhoittuu ja Juho kaapii sen haavin pohjalle. Jes! Nyt on yli 12kg! Irrottelen kalaa ja se saa haavissa kunnon raivarit ja repii kumihavakseen kunnon reijän.. Onneksi saan kalan liplockiin ettei se sujahda vielä tässä kohtaa takaisin veteen :D Tämän hauen mitoiksi selviää 11,4kg&123cm. Huikea kesähauki! Tämä kala nostattaa samalla tiimin pituusennätystä sentillä :) Parin kuvan jälkeen se lähtee takaisin.




Saan vielä samasta ankkurista yhden pienen hauen joka tiputtaa kalojen keskipainon raa`asti reiluun kahdeksaan kiloon :D Nyt alkaa olemaan takki aika tyhjä ja heitämme vielä pari ankkuria, meininki hieman piristyy ja saamme pari tapahtumaa mutta lopettelemme kuitenkin hyvissä ajoin onnistuneen päivän.

Haastavan huippupäivän saldoksi jää neljä haukea. Reilu kymmenen tuntia tiukkaa heittämistä ei montaa tapahtumaa tarjonnut, mutta isot hauet olivat liikkeellä. :)


-Hannu

1 kommentti:

  1. Hienoo duunii jäbät....Muut teidät ikäiset repii pussikaljaa puistossa, mutta teillä on asenne kodallaan....

    VastaaPoista