perjantai 15. syyskuuta 2017

Elokuun reissuja

Aika vähän olen viime aikoina vesille kerennyt, tai siis en ollenkaan. Edellisestä reissusta taitaa olla kohta kolme viikkoa. No onneksi asia korjaantuu huomenna. :)
Kolme kertaa ollaan edellisen kirjoitukseni jälkeen käyty etsimässä välivesien petokaloja Hannun kanssa. Ensimmäinen näistä tehtiin elokuun alkupuolella tämän kesän uudelle löydölle, jolle pari ekaa keikkaa olivat tarjonneet todella hienoa kalastusta, paljon tapahtumia ja isoja kaloja. Nyt reissupäivälle sattui vähän huonot kelit, vettä satoi jo lähtiessä ja illasta päälle piti tulla vielä raju ukkosrintama. Pitkä matka kohteeseen ja todella arveluttava keliennuste saivat miettimään lähtöä toisenkin kerran, mutta minkäs teet kun johonkin on pakko päästä!

Aloitimme kalastuksen suunnitellusti vähän uusilta kulmilta sillä tuuli kävi edellisreissun hotspottiin ikävästi ja meiltä oli jäänyt suht iso alue luotaamatta aiemmilla keikoilla. Kaloja löytyi tältä uudelta mestalta jonkin verran, ei paljoa mutta sen verran että tasaiseen tahtiin päästiin tiputtelemaan kumia. Nämä olivat kyllä lähinnä haukia ja pari kävi ihan veneen laidalla irroituksessakin.



Uusi alue oli nopeasti käyty läpi ja tuulenkin vähän hellittäessä otettaan veneen keula kääntyi kohti hotspottia. Kauaa ei tarvinnutkaan jauhaa kun ensimmäinen kala löytyi veneen alle ja kovaa tärppiä seurasi pirteä matsi 97 -senttisen hauen kanssa.

97 cm



Keli synkkeni koko ajan iltaa kohti ja jylinästä päätellen Pekka Poudan lupailema ukkosrintama alkoi lähestyä. Kalatkin taisivat aistia kelin muutoksen ja liikkuivat kovaa kyytiä, vähät välittäen meidän tarjouksista. Muutama 3-5 kg perushauki onnistuttiin veneeseen ronkkimaan kuhien pitäessä suun tiukasti kiinni. Kahdeksan aikoihin illalla Hannu vihdoin sai yhden kohdekalan lyömään kiinni Westinin Slimteeziin. Pienten painien jälkeen haavista kaivettiin kuviin upea 77 -senttinen messinkikylki joka näissä oloissa ja tähän kohtaan tuntui jo jonkinlaiselta työvoitolta. Hieno kuha!



77 cm

Tästä kalasta uutta virtaa saaneina jatkoimme kiihtyvässä vesisateessa kalojen jahtaamista. Ja nimenomaan jahtaamista, niin kovaa kyytiä ne menivät venettä karkuun. Yksi rauhallisempi kala löytyi ja se oli kooltaan jotain niin massiivista että oli laji mikä tahansa ja niin painoa sillä oli varmasti kahden numeron verran! Hitaasti tuo rauhallinen jättiläinen nousi pariakin eri tarjousta katsomaan ennen painumistaan takaisin. Voin kertoa että sydän oli niissä nousuissa kovilla!

Kalastimme sitkeästi hämärän tuloon asti. Syöntipursketta ei missään vaiheessa tullut vaan jokainen kala piti todellakin kaivaa. Kippari käytti veneessä vielä yhden karken 95 cm hauen ja 70 cm kuhan jotka olivat hienoja valopilkkuja harmaaseen ja kalastuksellisesti todella vaikeaan iltaan. Kaikkemme annettiin, kotiin viemisinä jälleen märät kamppeet ja väsymys.

70 cm

Välissä pari viikkoa taukoa ja tarjoutui sauma kalastaa kahtena päivänä putkeen. Eräänä perjantaina lähdettiin iltapistolle töiden jälkeen. Hannu oli ottanut varaslähdön ja kerennyt jo tunnin kalastaa ennen saapumistani pelipaikoille. Kaloja oli jo löytynytkin mutta kovin passiivisia. Hyppäsin kyytiin ja taottiin sitkeästi pimeään asti. Kylläpä oli vaikeaa! Kaloja löytyi ja välillä jopa hyvin mutta olivat todella arkoja ja kovassa liikkeessä. Muutamalta kalalta saatiin sentään hyvä nousu tärpin jäädessä kuitenkin kaukaiseksi haaveeksi. Illan saldo oli lopulta tärpitön tupla-mp. Näitä tulee välillä!

Seuraavana päivänä oli uuden yrityksen vuoro. Nyt kohteeksi osittain uudet vedet reilun matkan päästä ja kerrankin koko päivä aikaa! Aamulla aikaisin liikkeelle kylmään ja syksyltä tuoksuvaan keliin. Päivästä oli tulossa tuulinen höystettynä ajoittaisilla sadekuuroilla. Keli asetti haasteita meidän venekalustolle, kova tuuli tekisi välivesikalojen kalastuksesta hankalaa joten olimme piiiiitkästä aika varustautuneet myös heittojigivehkeillä. Se laji onkin jäänyt tosi vähille parilla viime kaudella!

Heti lähtörannasta löytyi useampi iso kala välläristä ja kelin vielä salliessa panostimme alkureissun täsmäilyyn. Muutamalle kalalle päästiin pudottamaankin mutta reaktio oli kaikilla tyly, samantien karkuun. Tätä jatkuikin aika pitkään kunnes lopulta kippari näytti maagiset kykynsä ja sai yhden kalan ottamaan Westinin Twinteeziin. Lyhyt mutta raju vääntö ja reilu metri paksuselkäistä haukea haavissa, ei huono alku reissulle! Pari kuvaa ja 105 cm raamikas hauki palasi takaisin kuoreparvia harventamaan. Hieno kala, pari yläfemmaa ja homma jatkuu!


105 cm



Tuuli alkoi koventua nopeasti tuon kalan jälkeen ja siirryimme pohjakuhien pariin. Ristiin rastiin selällä ajellessa olikin hahmottunut sopiva alue heittojigaukseen, kuhia makasi pohjassa lauttana. Kova tuuli vaikeutti ankkuroitumista ja ensimmäinen yritys menikin puihin. Muutama peruskuha saatiin tästä kuitenkin ronkittua. Uusi yritys ja nyt oli pöytä katettuna. Hannun kahdeksan ekaa heittoa antoi mittakuhan ja tätä tulitusta jatkui hetken aikaa. Kappaleita kertyi kun väri osui kohdilleen, vihreän ja keltaisen eri sävyt antoivat kaloja muiden kerätessä lähinnä varovaisia tärppejä. Nättiä 45-50+ cm kuhaa vieraili veneessä tasaiseen tahtiin, alamittoja ei tässä kasassa montaa ollut. Jossain vaiheessa kalat kerääntyivät veneen alle ja aiemmat hyvät kolautukset muuttuivat varovaisiksi nyhräisyiksi. Värirulettia pyörittämällä tästä olisi vielä kaloja saanut mutta katsoimme parhaaksi nostaa kytkintä. Kappaleita tästä ankkurista varmaankin 30-35 kpl. Todella hienoa heittojigausta, pitkästä aikaa!



Tuuli vähän rauhoittui hetkeksi ja käytiin heittämässä lenkki syvän päällä. Joitakin kaloja löytyi mutta kalojen rajusta vauhdista johtuen näitä ei päästy kunnolla edes onkimaan. Välillä kävimme taas heittämässä kun sopiva kuhakasa löytyi ja peruskuhaa tuli heittämällä ihan mukavasti. Kovin rajua ei otti kuitenkaan ollut, vaan kalaa yksinkertaisesti oli niin paljon että sitä sai siitä huolimatta. Värin kanssa oli kyllä aika tarkkaa, mikä tahansa ei kaloille kelvannut.



Illemmalla keli alkoi kirkastua ja välivesien surffaajat piristyivät välittömästi. Tuulikin vähän tyyntyi helpottaen oleellisesti kalastusta. Pilviverhon revettyä ensimmäinen löytämämme kuha reagoi saman tien jigiin ja jyrkän nousun päätteksi kolautti välittömästi kiinni. Ei mikään jätti mutta kuitenkin ihan kiva 70 cm välivesien peruskuha. :)



Muita välivesikaloja ei saatu enää ottamaan vaikka useampi iso löydettiin ja aamusta poiketen tarjoukset kiinnostivat niitä sentään jyrkkien nousujen verran. Iltaan asti painettiin ja hämärässä poistuttiin rantaan. Upea päivä upeilla vesillä, tänne palaamme vielä! Päivän saldo heittämällä 61 kuhaa, vertsulla 1 kuha ja 1 hauki. Heittokuhista suurin mitattu taisi olla 52 cm, ainoan vertsukuhan ollessa tuo illan paras, 70 cm.

-Juho M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti