keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Vähän ja pieniä!

Lähes kaikki ylimääräinen vapaa-aika on taas tässäkin kuussa tullut vietettyä rakkaan mutta niin kovin vaikean lajin parissa. Viime viikonloppuna tosin olin vain yhtenä päivänä jäällä, ihan hyvää teki vähän huilatakin kun on pari kuukautta painanut kaikki viikonloput sata lasissa pitkin selkiä. :)

Maaliskuu on jatkanut sitä samaa tuttua kaavaa kuin mitä koko talvi on täällä kotivesillä Pirkanmaalla ollut. Pitkiä päiviä, paljon reikiä ja kovaa yritystä mutta tulosta ei vain meinaa syntyä. Tiivistettynä ihan kauheeta puskemista! Tavaraa on todella vaikea saada välillä edes kaiun näytölle, ja tunnetustihan kalaa on kovin vaikea saada jos sitä ei ole. Oikeastaan vain yhden selän yhdeltä penkalta on löytynyt yksi pieni alue jossa on kalaa ollut useammallakin reissulla. Kuulostaako hyvältä? :D Tuonkaan mestan ahvenilla ei valitettavasti ole juuri nälkä ollut, ja saalis on jäänyt tältäkin paikalta 5-10 filekalaan per reissu. Isompaakin on tarjolla ollut mutta ylössaadut ovat hyytyneet reiluun 400 grammaan. Tyypillisesti kaikki päivän kalat ovat tuolta spotilta nousseet aamun ensimmäisen tunnin parin aikana, jolloin on hetkittäin ollut ihan mukavaakin kyttäysongintaa kun ahvenet tulevat välillä terävillä nousuilla hakemaan tasuria välivedestä. Mukavia piristysruiskeita vaikeaan talveen!


Pikkunättiä Pääevän foliosärjellä

Filekala hakee kevennetyn välivedestä

Täkyä on mutta missä ahvenet?

Sen verran tukkoista on meininki ollut jo pitkään, että jotain täytyy alkaa kohta keksimään. Kirkkaiden selkien 6-15 m vedet ovat olleet niin pirun kuolleita että mielessä alkaa jo kypsyä ajatus siirtymisestä mataliin alle 5 m vesiin. Korviin on kantautunut jo useammaltakin järveltä signaalia siitä että kaloja olisi löytynyt paljon normaalitalvia matalammista vesistä, jostain syystä. Tässä kun on tuntitolkulla tuijottanut tyhjää kaikua ja raapinut päätä naarmuille, on aika helppo jo alkaa uskoa tuohon sillä jossainhan niiden ahventen on pakko piileksiä! Joten ehkä jo seuraavalla reissulla säädetään Lowrancen herkkyyksiä vähän pienemmälle ja katsotaan syvyyskarttaa uusin silmin. Luovuttaa ei saa ja peliaikaa on vielä hyvin jäljellä tänäkin talvena!


-Juho M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti