perjantai 11. huhtikuuta 2014

Yksin vesillä 3.4.

Muutaman tunnin iltapäiväpisto merelle, tällä kertaa yksin liikkeellä. Lähdin liikkelle kaislanreunalta jota en ollut tänä keväänä heittänyt vielä ollenkaan. Kyseisestä kaislasta saa usein edes jotakin mutta nyt oli tosi hiljaista, vaikka vesi oli todella paljon normaalia kirkkaampaa. Muutama ankkuripaikka oli jo takana kunnes tuli päivän ensimmäinen tärppi, puikkari kävi repäisemässä shädiä voimalla muttei tarttunut.

Jatkoin seuraavalla pitkälle kaislanreunalle jota tulikin taottua loppureissu. Kala tuntui olevan tosi varovaisella otilla, tapahtumia tuli melkein jokaisesta ankkuripaikasta mutta tärpit oli tosi varovaisia ja tartuttaminen hankalaa. Esset-värisellä Jio:n Mid-T:llä onnistuin saamaan yhden reilu kakkosen, papukaija-slinkyllä kakspuolikkaan ja PuMu-Busalla yhden pikkupuikkarin.

2,5 kg perhohauki

Kaloja kyllä tarjottiin reilusti enemmänkin mutta kun eivät millään kestäneet kiinni. Harmittamaan jäi pari isomman kalan tiputusta. Ensin karkuutin paskis-Busasta arviolta +vitosen ja paria ankkuripaikkaa myöhemmin oli Real Eelissä kiinni kunnon kala, oli kaikki metrikalan merkit ilmassa. Muutama pitkä ja raskas potku, sitten irti... Pintaan kohosi mukavat pyörteet ja piti hetkeksi istua alas, sen verran otti päähän. ;)

Reissun loppusaldo oli kolme kalaa ylös asti ja reilusti tärppejä + karkuutuksia. Ihan iltahämärään asti ei tullut tällä kertaa vesillä oltua vaan lähdin kerrankin ajoissa pois.

-Suurkalastaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti