perjantai 25. syyskuuta 2015

25.9. Järvellä uistelemassa

Käytiin tänään Handyyn kanssa heittämässä pikainen muutaman tunnin uistelureissu järvelle. Rannasta irrottiin yhdeksän maissa ja vaappua ruvettiin virittämään veneen perään poikkeuksellisesti heti lähtörannan tuntumassa. Alkuun hetki "matkauistelua" odotetusti ilman kummempaa tulosta. Päivän kohdealueelta alkoi kaloja sitten napsua tasaiseen tahtiin. Ei isoja vaan ihan peruspuikkoa. Etenkin PuMu-väriset vaaput tuntuivat kaloille kelpaavan, painotuksellakaan ei tuntunut niin hirveästi merkitystä olevan. Kaloja napsui niin pohjan tuntumasta kuin ylempääkin.

Ensimmäiset pari tuntia menivät nopeasti kun tapahtumia tuli mukavan tasaiseen tahtiin. Puolen päivän maissa lähti eräässä penkassa plaanari pakittelemaan vähän rajummin ja kaukana veneen takana hyppäsi nätti hauki ilmaan. Siivottiin pari vapaa nopeasti tieltä pois ja Handyy alkoi kepittää kalaa venettä kohti. Pirteä hauki myllersi siiman päässä ihan kunnolla ja vei vähän siimaakin kelalta, joten veneessä alkoivat tutut arvuuttelut kalan koosta. :D Oisko jopa suurhauki? Hetken päästä pääsin kauhaisemaan haaviin päivän parhaan kalan, ei vielä metriä mutta nätti hyväkuntoinen vitosen kala kuitenkin. Ottipelinä tälle toimi teipattu 23 cm PuMu-Jätte.


Tuon kalan jälkeen saikin sitten vaappuja vetää aika rauhassa. Pariin seuraavaan tuntiin veneessä kävi pari pientä haukea ja sattumakuha. Sitten alkoikin kello olla sen verran että piti suunnata rantaan. Reissun saldo oli 11 veneessä käytettyä haukea + kuha. Ihan kiva reissu, täytyy käydä joku päivä uudestaan. :)

-Suurkalastaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti