tiistai 13. lokakuuta 2015

Jigailemassa 9.10

Pitkästä aikaa päätin lähteä jigailemaan järvelle ahvenia ja kuhia. Vesille emme päässeet heti aamusta sillä pakkasta oli lähes 10 astetta joten odottelimme että keli lämpeää hieman. Hyppäsin kaverin veneeseen kymmenen jälkeen ja aikaa oli kalastaa iltaan asti. Mukaan lähti vertikaalit ja heittovälineet. Itse en ollut oikeastaan koko syksynä jigaillut joten mukavaa vaihtelua hauen kalastukseen:).


Alkuun päätimme yrittää vertikaaleilla kuhia ja mahdollisia haukia. Pienen siirtymän jälkeen laskimme vertikaalit penkan reunalle ja kauaa ei tarvinnut odottaa kun ensimmäinen n.3 kiloinen hauki imaisi vertikaalin pohjan tuntumasta kitusiinsa. Hauki kontakteja oli heti aamupäivästä useita niin heittäen kuin vertikaali jigaten, kokoluokkaa 1-3kg. Kuhat tuntuivat sen sijaan olevan kadoksissa, muutamia kontakteja oli joista yksi pienempi yksilö ylös. Kiertelimme myös matalikon reunoja ahvenparvia etsien ja satunnaisesti jigillä kokeillen, muutamia pieniä ahvenia saimme jigeillä joten päätimme yhteistuumin lähteä takaisin kuhien perään.




Seuraavaksi kokeilimme pienehköä 12m syvyistä monttua. Kuhia tässä oli kaiun mukaan enemmänkin, mutta ottihalut olivat aika nollissa. Ajoittain nousi jigille useita kuhia samanaikaisesti, mutta vain harva nousu päätyi tärppiin. Väriruletilla sentään sai tärppejä mutta vain pari pienempää kalaa saimme ylös. Vaikealla otilla tuntui kuhat olevan eikä oikeaa säveltä tuntunut löytyvän. 


Seuraavaksi päätimme panostaa ahveniin ja suuntasimme tutulle ahvenpaikalle. Matkalla näimme että paikalla oli paljon lokkeja ja ahvenet ajoivat kuorretta pinnassa. Paikalla laskimme ankkurin ajon lieppeille, ei muutakun jigiä veteen! Kauaa ei tarvinnut odotella kun ensimmäiset ahvenet purivat heti jigin osuttua pintakalvoon. Tätä menoa jatkui useamman tunnin, parhaiten saimme ahvenia pinnasta ja välivesistä. Kalojen keskikoko pyöri jossain 300-400g tuntumassa joten mukavaa ruokakalaa siis! Tältä ankkuripaikalta saimme 3 yli 500g ahventa, joten hieman parempiakin pyöri paikalla. Ahventen seassa oli myös kuorreita syömässä olevia isohkoja taimenia, näitä yritimme satunnaisesti pintakäynteihin heitellen, joista yhden kaveri saikin ottamaan 3 tuumaiseen kalajigiin. Mukavat väännöt tarjosi tämä hieman alle 3 kiloinen ja rapea 60cm eväleikattu taimen :).




Hieman alkoi tällä paikalla ahventen syönti hiipumaan joten siirsimme ankkuripaikkaa n.50m sivumpaan missä oli myös näkynyt ahventen pintakäyntejä, tästä sain heti kahdella ensimmäisellä heitolla 645g ahvenet 3 tuuman vertikaalilla. Hetken saimme tästä hyvään tahtiin karkeampia ahvenia kunnes illan hämärtyessä paikka hieman hiljeni ja päätimme yrittää vielä hetken kuhia vertikaalein. Heti alkuun saimme muutamia tärppejä joista pari n45cm kuhaa saimme ylös. Tähän oli hyvä lopettaa antoisa jigipäivä!

-Handyy


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti