tiistai 13. lokakuuta 2015

Pari pikapistoa lähivesille

8.9 Lähdin lähivesille haukea heittämään. Veneen tuuppasin vesille puolenpäivän aikaan. Kalastus aikaa oli vain pari tuntia, joten kalastettava alue piti rajata aika pieneksi. Alkuun lähdin valumaan virtaa pitkin rantapenkkoja heitellen erilaisia kumeja tarjoillen. Välillä laskin ankkurin ja yritin hieroa tarkemmin, mutta turhaan.  En saanut kontakteja kaloihin kovasta yrityksestä huolimatta. Olin jo palaamassa lähtörantaan kun päätin vielä heittää aloitus paikalta. Eräästä virran kupeessa olevasta lahdukasta  olin jo kokeillut useilla eri väreillä aikaisemmin ilman tapahtumia. Nyt siiman päässä oli sinivalkoinen pig shad, tämä kelpasi heti ensi heitolla keskikarkealle kalalle. Heti vihaisen tärpin jälkeen kala lähti tulemaan vauhdilla venettä kohden ja siimaa sai toden teolla kammetta sisään että tuntuma pysyi kalaan, muutama spurtti veneen alle ja nätti arviolta +5kg järvihauki oli liplockissa. Parit kuvat kalastaja jonka jälkeen kala lähti takaisin valtakuntaansa. Tähän oli sopiva lopettaa parin tunnin pisto!














12.10 Lähdimme kaverin kanssa järvelle jigailemaan pariksi tunniksi. Alkuun kokeilimme vertikaalein erästä monttua jossa kaveri oli edellispäivänä nähnyt paksumpia kaaria. Näitä kaaria löysimmekin, mutta ottihaluja niillä ei juuri ollut. Parit tärpit saimme ja toinen niistä oli varmasti parempi kala. Selkeästi paksumpi viiva nousi tarjoamalleni 8 tuumaiselle vertikaalille ja imaisi jigin rauhallisesti mutta tätä en saanut kuitenkaan harmillisesti tarttumaan.

Seuraavaksi lähdimme yrittämään ahvenia viimeviikkoiselle ottipaikalle. Ilta alkoi jo pikkuhiljaa hämärtämään kun pääsimme paikalle. Heti ensiheitoilla saimme muutaman ahvenen joista suurin oli kaverin koukuttama nätti 38cm/720g otus. Ahvenet ei juuri ollut purulla, joten päädyimme vielä vertsuttamaan josko kuhat olisivat aktivoituneet illan hämärtyessä. Kohteeksi valikoitui eräs penkan reuna mikä lämpimän veden aikaan antaa usein hyvin kuhia. Kaveri viritti vapaansa aikasemmin jigillä saamani kuorreen, kauaa ei tarvinnut odottaa kun joku parempi otus sen kelpuutti. Pienen väännön jälkeen pintaan nousi tukevan oloinen kuha, tälle kertyi painoa 2.26kg ja pituutta 59cm. Mukava kala siis! Samaan aikaan kun kaveri vapautti kalaa oma vertikaalinikin kelpasi reilu kiloiselle kuhalle. Tältä kohdalta aloimme saamaan hyvin tapahtumia luomu värisiin vertikaaleihin. Kalojen koko oli ihan mukavaa 45-55cm luokkaa. Valitettavasti pimeäkin tuli nopeasti ja kalat katosivat johonkin. Mukava iltapisto !






-Handyy





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti