sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Hauen kalastusta

Kiireiden hieman hellitettyä rapsaa viimeisimmiltä reissuilta. :)

10.11.

Suuntasimme Handyyn kanssa uudelle järvimestalle tyyneen ja pilviseen keliin. Itsellä oli takana yli viikon tauko kalastuksesta ja poltteet olikin jo melkoiset. Alkuun hetki tuttua harhailua edes takaisin kun oli uudesta paikasta kyse mutta vihdoin löytyi paikka josta saatiin vene vesille pienen rymyämisen jälkeen. Päivä alkoi pienellä ajelulla syvyyksiä kartoittaen. Suurempia syvyssvaihteluita ei kuitenkaan löytynyt joten oli vain heitettävä aivot narikkaan ja kalastettava. Reissun ensimmäiset tunnin kuluivat hiljaisissa merkeissä. Monen tunnin kalastuksen jälkeen saatiin hieman juonen päästä kiinni. Kalat löytyivät yllättävän matalasta alle metrin vedestä ja tapahtumia alkoi tulla tasaiseen tahtiin. Kala tuntui vain olevan kovin varovaisella otilla, tärpit olivat todella varovaisia ja tartuttaminen hankalaa. Päivä loppui pahasti kesken sillä kolmen aikoihin piti lopettaa ja juuri ennen lopetusta tärppejä alkoi tulla kiihtyvään tahtiin ja saatiin yksi tuplatärppikin. Hyvä maku jäi uudesta paikasta vaikka se iso jäikin taas uupumaan. Reilu kymmenen kalaa käytettiin veneessä.


11.11.

Nyt oli koko päivä aikaa ja lähdettiin kauemmas järvelle jossa käytiin kerran lokakuun loppupuolella. Silloin onnistuimme ihan mukavasti joten odottavaisin mielin lähdimme aamuhämärissä vesille.
Reissu alkoikin hyvin kun heti ensimmäisestä ankkuripaikasta saimme ensimmäiset tapahtumat.
Tunnin kalastuksen ja muutaman pienen hauen jälkeen siirryimme viime reissun kuumimmalle alueelle ja tärppejä alkoi tulla tiheämpään tahtiin. Normikalaa napsui sieltä täältä tasaiseen tahtiin ja fiilis oli kohdillaan. Hieno tilanne oli kun Handyyn heittämää Eeliä seurasi veneen viereen n. kolmosen hauki joka kääntyi jo pois. Viimeinen stoppi ihan veneen viereen kannatti, kala kääntyi ympäri ja tempaisi kumin suuhunsa. Ehdottomasti syksyn hienoimpia tärppejä!
Päivän mittaan vähäinenkin otti lopahti ja tärpit harvenivat. Kovalla hinkkaamisella joitain kaloja kuitenkin saatiin, välillä tosin piti turvautua vanhaan kunnon Suspiin. :D
Päivän saldo 20 haukea ylös asti, suurimmatkin jäivät kolmosen kieppeille. Handyylla oli yksi reilusti parempi tärppi joka jäi vähän kaivelemaan. Hieno päivä taas vesillä!

12.11.

Kolmatta päivää putkeen ja vähän meinasi väsyttää aamulla. Nyt oli suunta pikkujärvelle jonne Handyy oli juuri tehnyt pari hyvää reissua, parhaana reilu ysin jedda. Itse päätin heittää pitkästä aikaa pelkästään perhoa, Handyy otti hyrräsetin vielä perhovavan kaveriksi.
Aamu alkoi hyvin kun Handyy napsi perholla nopeaan tahtiin useamman kalan. Itsekin sain kohta pelin auki kurkulla. Hyvän alun jälkeen homma taas rauhoittui ja hetken aikaa heitettiin tyhjää. Eräältä reunalta Handyy löysi pientä keskittymän tynkää ja perhoon tuli hetkessä useampia kontakteja mutta kalat eivät millään pysyneet kiinni. Itse vedin oikein huolella nollaa, taisi olla parhaimmillaan kolmen tunnin tärpitön jakso. Myöhemmin siirryimme haravoimaan järven keskiosia. Itse sain alkuun perholla puikkarin ja kohta Handyy käytti renkaassa pari kalaa joista suurempi Snäckiin ottanut nelosen hauki. Loppupäivä tarjosi satunnaisia pieniä haukia ja hyvissä ajoin poistuimme järveltä. Reilu kymmenen kalaa taisi käydä ylhäällä päivän mittaan.


14.-15.11.

Vuorossa oli perinteinen joka syksyinen viikonloppureissu merelle, itse asiassa koko syksyn ensimmäinen merireissu omalta osalta. Meininki jatkui oikeastaan samana kuin mitä järvilläkin oli hetken aikaa jo ollut, eli ei kovin helppoa. Satunnaisia pieniä kaloja sieltä täältä. Kisa viikonlopun suurimmasta kalasta meni kuitenkin omiin nimiin kun lauantaina päivän jo alkaessa hämärtää vanha kunnon pinkkivalkoinen Foxin kumi kelpasi reilun kutosen hauelle. Se olikin viikonlopun ylivoimaisesti suurin kala ja oikeastaan edes ainoa kontakti vähän parempaan. Vaikea reissu mut kivaahan siellä vesillä taas oli!


20.11.

Eilen oli iltapäivästä kolmen tunnin sauma lähteä vesille ja pitihän se hyödyntää! Suunta oli tällä kertaa kotivesille lähes kolmen viikon tauon jälkeen. Päätin ottaa perhovavan mukaan ja panostaa lyhyen reissun matalien alueiden kalastukseen. Odotuksia ei juuri ollut sillä loppusyksyn järvikalastus on itselle vielä jonkinlainen kysymysmerkki, kokemusta siitä ei vielä hirveästi ole. Tuolla järvelläkään en ole tainnut koskaan käydä näin myöhään syksyllä.
Kalastuksen pääsin aloittamaan yhden aikoihin päivällä. Tarkoitus oli ajella erääseen lahden perukkaan mutta en malttanut matkalla olla pysähtymättä erääseen kärkeen joka usein jonkun kalan antaa. Ankkuri alas, eka heitto, eka stoppi ja tärppi! Tämähän lähti hyvin käyntiin. :) Vielä seuraavallakin heitolla ilmeisesti sama kala kävi slinkyä ahdistelemassa mutta ei pysynyt. Parin perhonvaihdon jälkeen hieman sivummalta napsahti uudelleen ja nyt pysyi, pieni oli mutta peli auki! Hyvästä alusta innostuneena en malttanut vielä hylätä tätä paikkaa vaan jatkoin alueen perkaamista. Meininki oli yllättävän hyvää, jokaisesta ankkuripaikasta tuli tapahtumia! Muutaman kalan tuosta sain ja tukku tärppejä päälle. Pieniä olivat ylös tulleet kalat, yksi muutaman sekunnin pitely jäi kyllä vähän kaivelemaan.... Loppuajaksi suuntasin lahteen joka oli alunperin suunnitelmana. Muutamat ensimmäiset ankkuripaikat menivät siellä tyhjää pyytäessä. Hetken hakemisen jälkeen löytyi kaloja ja muutaman peräkkäiset ankkuripaikat antoivat taas mukavasti tapahtumia. Tartutusprosentti oli kyllä huono ja luvattoman moni kala irtosi. Viimeinen kala otti kun oli jo aika hämärää, ikävästi loppui päivä kesken. :( 8 haukea ylös asti ja reilusti tärppejä päälle, mukava pikapisto. Ja olipa kyllä hienoa olla järvellä oikein syksyisessä kelissä! Palatessa oli maa muuttunut valkoiseksi, talvi lähestyy. :)


-Suurkalastaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti