tiistai 3. marraskuuta 2015

Muutamia järvireissuja

Muutaman reissun kerkesi loppuviikosta heittää sisävesille, alla pientä yhteenvetoa reissuista. :)

28.10.

Handyyn kanssa lähdimme taas uusia vesiä tutkimaan. Pitkän ajomatkan jälkeen saavuimme kohteeseen ja huomasimme että edellisyön pakkanen oli tehnyt tehtävänsä, lähtöranta oli jäässä. Jäätä ei ollut paljon mutta se vähänkin on jo liikaa kalastusta ajatellen. Lähtörannasta ei nähnyt kauemmas järvelle joten rymysin vähän sivummalle ja sain onneksi huomata että järvi on sula, matala lähtölahukka vain oli paukahtanut kannelle. Joten ei muuta kun vene kärrystä järveen, kamat veneeseen ja jäitä särkemään! Pienen murto-operaation jälkeen päästiin avoveteen ja heitettiin heti kumit perään ja lähdettiin tutkimaan järven syvyyksiä. Järven syvimmän kohdan liepeiltä tuli ensimmäinen kalatapahtuma kun puikkari iski siniseen Snäckiin. Montun reunoilla oli isoja parvia särkikalaa ja selkeästi myös haukia. Heitimme lenkin sivummalla ilman tapahtumia ja palasimme takaisin aloituskulmille. Kohta Handyy sai kovan, selkeästi isomman kalan tärpin joka ei kuitenkaan tarttunut. Päätimme panostaa tähän alueeseen loppupäivän. Kaloja tuli tasaisen harvakseltaan pitkin päivää sekä heittäen että uistellen. Kalat olivat aika varovaisella otilla, heittäessä tärppiä ei meinannut välillä huomata ja samaa ankkuripaikkaa ei voinut heittää liian tarkasti vaan kovalla takomisella sai aina jonkun kontaktin. 11 haukea oli käytetty veneessä kun iltahämärissä palattiin rantaan. Isompia ei saatu vaan kalat olivat kokoluokkaa 1-3 kg, painottuen kuitenkin asteikon yläpäähän joten ihan nättiä peruskalaa. Handyylla oli pari selkeästi paremman kalan kontaktia ja muutenkin paikka vaikutti mielenkiintoiselta joten palaamme tänne vielä. Kaiken kaikkiaan hieno päivä vesillä hienossa aurinkoisessa kelissä!

Perusjedda

31.10.

 Lähdettiin kaverin kanssa tutulle järvelle pilviseen ja tuuliseen keliin. Tarkoitus oli panostaa enemmän uisteluun ja rannassa viritettiinkin vetosetit jo valmiiksi ja pienen siirtymän jälkeen laitettiin vaaput uimaan. Aamu lähti käyntiin vähän harvinaisemmalla tapahtumalla kun ekoja lenkkejä tehdessä 10 m vedellä hauki iski plaanariin kiinni! Vesi vaan roiskahti komeasti veneen takana. Plaanarin takana tuleva vaappu ei sitten kuitenkaan kelvannut ja samaa mieltä tuntui olevan lahden muutkin hauet, tyhjää sai vetää ja pieni tuskanhiki alkoi jo nousta otsalle. Käytiin heittämässä lenkki toisaallakin, ja sama meininki tuntui jatkuvan. Vihdoin yksi hauki suostui puremaan PuMu-Jätteen ja lähti sentään munat padasta. Päätimme siirtyä heittämään ja vielä loppumetreillä juuri kun alettiin kelaamaan vehkeitä ylös iski vielä toinen puikkari samaan vaappuun.

Ensimmäisen kortteikkopätkän heitimme läpi ilman yhtään varmaa tapahtumaa. Seuraava mesta antoi sentään heti keulamiehelle yhden kalan ja jonkun kontaktin päälle. Pieni siirtymä eteenpäin ja meininki muuttui jo hurjaksi, melkein tuplatärppi ekoilla heitoilla mutta keulamies onnistui jotenkin ryssimään oman kalansa irti. ;) 
Reissun loppuhetkillä siirryimme suojaisaan lahdenpohjukkaan ja keulamiehen tarjoama McRubber alkoi kiinnostaa kaloja heti, ensin puikkaritärppi ja seuraavaksi mökkikäytävän suulta vähän paremman kalan tärppi. Parin paikkoheiton jälkeen varmaankin sama kala otti uudelleen ja pirteä n. nelosen jedda oli kohta irroitettavana veneen vieressä. Kaverin irroittaessa kalaa heitin itse kortteikon reunaan ja kohta pinkkiä Snäckiä vietiin näyttävällä tärpillä. Pirteästi väänsi tämäkin kala ja oli kooltaan kuin edellisen kaksoisolento. Näistä tapahtumista lisää intoa saaneina jatkoimme lahden ronkkimista. "Neloskaislan" jälkeen homma palasi taas tuttuihin säveliin ja loppuaika tarjosi satunnaisia tärppejä. Iltahämärissä lopettelimme päivän saldona 8 haukea ylös asti. Haastava päivä!

N. nelkku

1.11.

Sunnuntaina ei alun perin pitänyt lähteä vesille ollenkaan mutta vaikean lauantain jälkeen päätin lähteä ottamaan revanssin kotivesille. Keli oli kuin lauantain kopio, ellei jopa astetta synkempi, eli tumma pilvikeli + lounaistuulta.Viime aikoina on alkanut vahvasti tuntua siltä että kyseinen keli ei välttämättä ole se kaikkein paras syksyiseen järvihauestukseen vaikka merellä se on ollutkin usein toimiva olosuhde. Joten odotukset eivät olleet kovin korkealla kun aamusta vesille lähdin.

Pääpaino oli tarkoitus pitää taas uistelussa ja hakea aktiivisemmin päivän säveltä painotusten ja vetopaikkojen osalta. Pitkästä aikaa otin kuitenkin perhovälineet mukaan ja hetken mielijohteesta päätinkin aloittaa perhon heitolla. Heti ensimmäinen ankkuripaikka antoi avauskalan PuMu-slinkyllä. Ei ollut iso mutta kylläpä oli pitkästä aikaa kiva pidellä kalaa perhokepin päässä! Jatkoin lahden ronkkimista ja tapahtumia tuli tasaiseen tahtiin sieltä täältä. Lahti oli käyty läpi tunnissa ja tässä vaiheessa ylhäällä oli käynyt kolme kalaa, ja reilusti tapahtumia päälle. Pientä kyllä oli mut kivaa silti!

Päätin siirtyä uistelemaan ja siirtymälleä aloituspaikalle virittelin vaaput valmiiksi siimoihin. Tarkoitus oli uistella vähemmälle kalastukselle jäänyttä lahtea joka on kuitenkin välillä parempia kaloja tarjonnut. Rauhassa sai taas vaappuja vetää, hieroin tätä lahtea tarkasti ja kävin välillä muuallakin pyörähtämässä heikolla menestyksellä. Lahden keskustasta pohjia pitkin uistelemalla sai joitakin kontakteja mutta kyllä oli kaiken kaikkiaan niin kovin vaikeeta.

Iltapäivästä pääti vielä siirtyä perhonheittoon. Lähdin liikkeelle lahden tuulensuojaiselta reunalta. Vene lipui juuri sopivasti kortteikon reunaa pitkin ja välillä sähkökoneella siirtäen homma toimi ihan hyvin ja annoin veneen rekata hiljakseen vaikka yleensä tykkäänkin ankkurista kalastaa. Tapahtumia alkoi tulla heti ja aamulla kaloja kiinnostanut PuMu-slinky kelpasi edellleen. Nopeaan tahtiin kävi useampi kala veneessä ja muutama irtosi.
Eräällä heitolla perhon osuttua veteen, pintaan kohosi mukavat pyörteet ja samantien perhoa vietiin! Heti tunsi että on parempi kala mutta tarkemmin en vielä osannut kalan koosta sanoa. Kohta pääsin näkemään kalan ja arvioin sen ehkä neloseksi. Menohaluja piisasi mukavasti ja oli kyllä hienoa väsyttää isompaa kalaa perhovehkeillä nyt kun on viime aikoina kalastanut lähinnä kumeilla. Monien syöksyjen jälkeen sain kalan haavittua ja perhoa irroittaessa pää tuntui jotenkin isolta joten päätin mitata kalan. Matto valmiiksi ja kala mitalle. Oho, täähän on metrinen! Tasan 100 cm ja millit päälle joten se oli siinä ja siinä. :) Pari kuvaa ja laiheliini takaisin järveen.

100 cm
Aika alkoi käydä vähiin mutta vielä hetken kerkesin perhoa vispata ennen hämärää. Tärppejä tuli edelleen tasaiseen tahtiin ja päivän loppusaldoksi muodostui 12 haukea joista 9 kpl puri perhoon. Mukava päivä järvellä ja hieman yllättäen parasta meininkiä löytyi niistä kortteikkoreunoista joista olen tuolla tottunut kaloja saamaan lähinnä keväällä. Täytyy lähteä joku päivä uudestaan perhoa heittämään, oli kyllä kivaa pitkästä aikaa!

-Suurkalastaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti