lauantai 6. joulukuuta 2014

Mukava iltapisto

Viisi edellistä päivää tuli vietettyä kipeänä, joten poltteet vesille olivat kovat.. Kamat valmiiksi kasaan ja herätys aamukuudeksi. Uni maistui vähän turhankin hyvin ja täydestä kalastuspäivästä muodostui lyhyt iltapisto.

Kaislan reunaan päästyä kello oli jo reippaasti yli kaksi. Heittämisen aloitin orassi-valkoisella slinkyllä.
Kohta edessä oli hyvän näköinen kolonen, hinkkasin sen tarkasti läpi oranssi-valkoisella ilman tapahtumia.
Vaihdoin PuMu-slinkyn siiman päähän, ensimmäinen heitto ja metriluokan kala kiinni. Jonkun hassun sekunnin pääsin nauttimaan kalasta ennen kuin se päätti irrota.

Hetken tyhjän vispaamisen jälkeen naaman eteen avautui lyhyt pätkä hyvännäköistä reunaa. Tapahtumia tuli ihan kohtalaisesti ja muutamat puikkarit kävivät irroitettavina. PuMu näytti kelpaavan ihan mukavasti, vaikka tartuttamisesta ei tullut oikein mitään.
Reuna alkoi pikkuhiljaa loppumaan ja oli viimeisten kolosten aika.
Ensimmäinen heitto, pidempää stoppia ja mukava kala kiinni. Hetken väännön ja muutaman spurtin jälkeen suurhauki liplockissa. Punnaus, kuvat ja takasin kasvamaan.

9kg/104cm

Pientä siirtymää isomman mökkikäytävän reunalle. PuMu-slinky antoi heti tapahtumaa ja pienessä ajassa kolme 4-5kg kalaa. Hetken päästä hämärä alkoi painaa päälle ja olikin aika lopettaa.

Oli kyllä jees iltapisto, 6 haukea ylös, suurimpana tasan 9kg. Kaikki kalat ja tapahtumat ainoastaan PuMu-slinkyllä.

-Kabanossi



1 kommentti: