maanantai 1. joulukuuta 2014

Perhoa veneestä 27.11

Tarkoituksena oli lähteä Kalastuskeitaan toisen oppaan, Simonin mukaan kartoittamaan uusia alueita tulevia asiakasreissuja varten. Koko syksyn suunniteilla ollut reissu oli viimeinkin mahdollista toteuttaa kun aikataulut täsmäsivät molemmilla. Vesille lähdettiin ajoissa ja tarkoituksena oli panostaa perhon heittoon.

Pienen siirtymän jälkeen päästiin alottaan kalastus lahtialueella mistä Simon oli aikaisemmalla reissulla saanut 3 nättiä kalaa, joista suurin 12 kg. Heti alkuun sain tärpin jota en saanut tartutettua. Hetkeä myöhemmin oli Simonillakin kala kiinni, mutta sekin irtosi. Tämän jälkeen hiljenikin ja ison kalan lahti oli oudon hiljainen, saatin vain pari pienemmän kalan seuriota.  Lahden ulkoreunalta löytyi pieni pätkä missä kevyt tuulenväre rikkoi pinnan ja siitä saatinkin 3 kalaa ja muutamia tapahtumia. Isompia ei juuri näkynyt.. Tämän jälkeen kalastus muuttui todella hankalaksi. Yksittäisiä tapahtumia sieltä sun täältä ja nämäkin vähäiset tapahtumat paikoista missä tuuli osui.

Kello alkoi olla paljon ja jotain oli keksittävä. Tässä vaiheessa oli 5 kalaa käynyt veneessä päivän mittaan.. Nihkeää.. Päätettiin yhteistuumin lähteä etsimään sameampaa vettä, kun kirkkaassa emme onnistuneet. Pitkä siirtymä sameamman veden alueelle. Vielä oli hetki peliaikaa jäljellä ja nyt alettiin ihan uudella yrityksellä heittämään. Heti alkuun alkoi tapahtumaan ja Simon onnistui koukuttamaan pari kalaa. Hetkeä myöhemmin oli itselläkin useampi kala tarjolla mutta jostain syystä onnistuin nämä karkuuttamaan.. Tämän jälkeen alkoi kalat pysyä paremmin ja hetkessä olikin useita kaloja käynyt veneessä, suurimpana +4kg. PuMu tuntui kaloille kelpaavan parhaiten. Kaloja näkyi pintovan paikalla paljon, mutta niitä ei turhan helposti saanut siiman päähän, kuitenkin välillä kalat innostui perhoista ja silloin sai useita tapahtumia pienessä hetkessä.

 Ilta alkoi jo hämärtää ja päätettiin kokeilla vielä eräältä reunalta. Hetken heittämisen jälkeen alkoi tapahtua. Onnistunut heitto tynkäkaislan sekaan. Taisin siinä ihan äänenkin sanoa, että kalan arvoinen heitto ja siinä samassa nätti kala hakee PuMu hoodeeni. Pienen väännön jälkeen tukevaselkäinen suurhauki lepää haavissa. Kalalle mittaa kertyi 101cm ja painoa 8kg :) Parit fotot ja kala takaisin. Fiilikset oli aika korkealla, sen verta nihkeä päivä oli ollut. Kyllä yksi iso pelastaa aika paljon! Tämän jälkeen Simon sai vielä koukutettua yhden pienemmän yksilön. Tässä vaiheessa pimeä alkoi painaa uhkaavasti päälle ja päätettiin lopettaa.

Iltahämärän suurhauki


Loppusaldoksi jäi 13 kalaa, joista suurin osa tuli illan viimeisinä parina tuntina.
Kiitokset Simonille mukavasta reissusta!

-Handyy 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti