torstai 22. tammikuuta 2015

18.1. Talven eka reissu merelle

Käytiin kaverin kanssa heittämässä talven ensimmäinen merikeikka. Isot selät ja salmet olivat vielä auki mutta suojaisesta lahdesta löytyi n. 15 cm jäätä, pehmeää tosin. Rannoilta meinasi olla vaikeaa päästä jäälle mutta pilkille kuitenkin selvittiin. Tarkoitus oli täkyonkia haukea ja samalla vähän tasuroida ahventa. Täkyonget saatiin nopeasti pyyntiin kun syöttikalat oli jo valmiina.

Haukia alkoi napsua täkyonkiin tasaisen harvakseltaan ja ahveniakin alkoi hetken hakemisen jälkeen löytyä. Montaa ahventa ei yhdestä reiästä saanut mutta lähes joka reiästä kuitenkin jotain. Räikeät värit kiinnostivat meriahvenia taas kerran ja välillä kalat paukuttivat jopa päätykoukkuun. Parin tunnin ajan ahvenia tuli mukavasti mutta puolen päivän jälkeen otti hyytyi, tärpit harveni ja lopulta tuli enää harvakseltaan pieniä ahvenia. Oma saldo tasurilla oli viitisenkymmentä ahventa joista puolet fileoitavan kokoisia 150-260 g ahvenia. Kymmenen ahventa otin mukaan ruokakaloiksi, loput laskin takaisin. Kaverille myös samanlainen satsi ahvenia.

Hauet olivat varovaisella otilla, vientejä tuli täkyihin harvakseltaan mutta suurin osa päätyi syötin hylkäämiseen. Kymmenkunta haukea kävi päivän mittaan ylhäällä, suurin n. 4 kg kala.

Kaiken kaikkiaan mukava päivä jäällä!

Hyvät ruokakalat, 10 kpl 150-260 g aapoja
Perushauki

-Suurkalastaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti