sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Viikon putki

Maanantai-sunnuntai tuli kierreltyä erinlaisia järviä-lampia vaihtelevalla menestyksellä. Neljän ensimmäisen päivän saldo oli joitain hassuja ahvenia ja tapahtumia. Kaijussa näkyi hyvin kaloja ja nousuja, mutta mikään ei oikeen kelvannut..

Perjantaina sitten uudelle lammelle testailemaan. Perus linijalla taas mentiin, kolmeen tuntiin 2 ahventa ja joku tärppi. Nousuja näkyi hyvin, mutta ei millään ota. Vähän ennen auringonlaskua siirtymää matalempaan paikkaan. Kaiku paikoilleen ja tasuria veteen. Hetken päästä perus viiva lähti tasuria kohti, rauhallista pomputtelua ja runttasi kiinni. Kohta jäällä pötkötti törkeän nätti ahven. Kunnon tuuletukset ja kamera laulamaan. Painoa/mittaa kalalla oli 1,135kg/48cm, enkat meni rikki että heilahti.
Plussa kelin sallittua kala pääsi takaisin kasvamaan. Tämän voimin jaksaakin taas takoa tyhjää, JES!



Tämän jälkeen vielä muutamat nousut.


Lauantaina hämärästä hämärään pilkkejä liottamassa. Saldona kuusi ahventa ja jonkun verran tapahtumia päälle. 
Tänään taas pikaiset mp:t.

-Kabanossi




3 kommenttia: