torstai 9. huhtikuuta 2015

5.- 6.4. Merellä

Sunnuntai ja maanantai oiottiin perhosiimoja merellä Kabanossin kanssa.
Sunnuntaina suuntasimme samaan lahteen jossa torstaina oli kunnon meininki päällä, silloin irroittelin 17 haukea kuuteen tuntiin, parhaina kolme yli metrin kalaa.
Nyt edellisreissun kaltainen ilotulitus oli vain kaukainen muisto. Kävimme ottilahden kahteen kertaan läpi, päivällä heti kun aloitettiin ja illalla takaisin palatessa. Heitimme sekä ulkoreunaa että tynkäkaislaa mutta ei. Muutama hassu hauki, suurin ehkä neljän kilon luokkaa.
Lahden ulkopuolelta löydettiin tuulen alta sentään mukava keskittymä josta saimme nopeaan tahtiin useampia kaloja keltasävyisillä perhoilla. Isoja ei kyllä tuosta löytynyt mutta mukavaa oli kun vähän väliä napsui pirteitä haukia siiman päähän. Vaikean päivän saldo oli loppujen lopuksi 11 haukea kahteen mieheen, parhaana tuo nelonen.




Maanantaiksi vaihdoimme paikkaa ja päätimme lähteä ronkkimaan samoja huudeja mistä sain lauantaina kerhokalan. Pakkasyön jälkeen emme pitäneet kiirettä vesille lähdössä. Kahden aikoihin lähdettiin viimein rannasta liikkeelle ja lyhyen siirtymän jälkeen aloitimme heittämään tutun saaren kupeesta. Kiersimme saaren molemmat eri puolta. Hiljaista piteli, itse sain tuolla lenkillä vajaan nelosen kalan ylös asti ja karkuutin yhden. Kabanossille pari puikkaria.


Pitkä tauko saaressa ja jatkoimme uudella innolla. Kävimme kymppireunan tarkasti läpi ja siitä löytyikin muutama kala. Mielenkiintoista oli se että kaikki kalat vaativat todella tarkkaa kalastusta ja monta heittoa samaan kohtaan ennen kuin ottivat. Harvat tärpit olivat kuitenkin todella rajuja ja perhoa sai kaivaa syvältä. Päivä jatkui edelleen vaikeana ja lopettelimme jo hyvissä ajoin hämärää, kerrankin. Ehkä pieni motivaation puutekin meinasi vaivata välillä, itsellä olikin jo viides päivä putkeen menossa. :) Vaikean päivän saldo kolme kalaa mieheen, parhaana vajaa nelonen.

Kuvassa näkyvä punainen ei ole verta,
vaan kala tempaisi perhon niin syvälle että osa perhosta tuli kiduskannen takaa ulos :)

-Suurkalastaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti