keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Enkat uusiksi 15.4

Suurkalastajan kanssa suunnattiin paikalle, jossa hänellä oli aikaisemmin ollut kontakteja parempiin kaloihin. Piiiitkän ajomatkan jälkeen oltiin perillä ja vesille päästiin puolenpäivän aikoihin.

Päivä startattiin takomalla lahdukan ulkoreunaa. Melko pian yksi puikkari kävi irroitettavana. Ulkoreuna oli tuota yhtä kalaa lukuunottamatta täysin kuollut, joten päätettiin siirtyä kaislan sisällä olevaan aukkoon. Sieltä Suurkalastaja kiskoikin melko nopeasti muutaman nätin kolmosen fisun, kun itse vedin tyhjää.

Hetken päästä siirryttiin takaisin ronkkimaan ulkoreunaa. Mökkikäytävän reunalta sain yhden tärpin, mutta kala ei ottanut uudestaan. Muutama metri tästä eteenpäin nätti nelonen paukutti kiinni. Uutta heittoa samaan spottiin ja pitkään stoppiin rouhaisi jotain raskaampaa. Melko pian suurhauki kävi varovaisesti mielessä. Pikkuhiljaa arviota piti nostaa ylöspäin, kun kala pyöri pohjia pitkin, eikä millään suostunut näytille. Kohta Suurkalastaja pääsi näkemään kalan, sanoi varmaksi kerholaiseksi ja huonosti on kiinni. Tuskanhiki alkoi nousta pintaan kun huonosti kiinni oleva fisu paineli menemään, vaikka antoi niin paljon painetta kun vaan uskalsi. Muutaman tuskaisen minuutin jälkeen kala saatiin vihdoin uitettua kehtoon. Kunnon tuuletukset ja rantaan ottamaan mitat ja kuvat!
Pituutta löytyi 113cm ja painoa 11,3kg, mukavan sopusuhtainen kala! Kuvien jälkeen kala omaan elementtiinsä.

Vähään aikaan kalastuksesta ei meinannut tulla oikein mitään...

Päätettiin ronkkia vielä samaa kohtaa, jos siinä olisi vaikka lisää kalaa. Kaksi heittoa ja täysin samasta paikasta nakutti hullu vitonen. Suurkalastaja viskaisi samaan paikkaan ja kohta oli mukava kala kiinni. Pienen vääntämisen jälkeen ylhäällä oli nätti n.6,5kg hakki. Ylivoimaisesti kevään paras kolonen :)


Kohta tehtiin siirtymä lahden ulkopuolelle, pidettiin pidempää taukoa ja jatkettiin takomista. Loppuaika meni ilman minkäänlaisia tapahtumia. 
9h kalastusta, 7 kalaa ja yksi iso, elikkä vaikea huippupäivä.

16.4
Samalla kokoonpanolla liikkeellä, hieman sisempänä kuin edellispäivänä. Todella vaikean päivän tuloksena Suurkalastajalle 3 puikkaria ja itselle mp. 

-Kabanossi

2 kommenttia: